Elefantti syödään paloissa – vinkit digiratkaisujen ostamiseen

Sofokuksen Tomi Pyrhösen mukaan yrittäjien on tärkeä ymmärtää, että digitaalisuudella haetaan muutosta yrityksen nykyiseen toimintaan. Siksi ratkaisuja kannattaa ryhtyä hankkimaan liiketoiminta edellä.


Sofokuksen tuotepäällikkö Tomi Pyrhösen mukaan digitaalisten ratkaisujen ostamisessa trendi on ollut, että ratkaisuja on ostettu, vaikka ne eivät välttämättä sovi juuri kyseisen yrityksen toimintaan.

– 2000-luvun alussa ostettiin pääasiassa verkkosivuja ja erilaisia tiedonjakoalustoja. 2010-2020 oli puolestaan kuumaa verkkokauppa-aikaa, jolloin kaikki digitaaliset liiketoiminnan ratkaisut liittyivät ostamiseen ja tilaamiseen verkossa, Pyrhönen tiivistää, jatkaa:

– Verkkokauppa esimerkiksi piti hieman kärjistäen olla kaikilla, vaikka yrityksen ei olisi ollut mitään järkeä myydä verkossa.

Vuodesta 2020 eteenpäin on liikuttu Pyrhösen mukaan sähköiseen asiointiin liittyvien ratkaisujen suuntaan. Parin vuosikymmenen aikana on myös opittu, mitä digitaalisuus tarkoittaa, ja alettu suuntautumaan enemmän yrityksen toimintaa tukeviin yksilöllisiin ratkaisuihin.

””Järkevä ostaja lähtee digiostoksille liiketoiminnan näkökulmasta. Mitä liiketoiminnan osa-alueita pyrimme digitalisoimaan, missä ovat nykyiset kitkat ja mahdollisuudet” Sofokuksen tuotepäällikkö Tomi Purhonen sanoo.

Digiratkaisun valitsemisessa keskeistä on ymmärrys omasta liiketoiminnasta

Pyrhösellä on erinomainen näköalapaikka kotimaisessa digimarkkinassa: hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus digitaalisten palveluiden myynnistä ja toteutuksesta. Siksi hän hahmottaa hyvin sen perustilanteen, jossa digiratkaisujen ostoa suunnitteleva yritys varsin yleisesti on.

– Yleisin lähtökohta on se, että digitaaliset ratkaisut pelastavat maailman. Markkinan kuumista termeistä, kuten automatisoinnista, robotiikasta ja keinoälystä, saatetaan hakea ratkaisua oman liiketoiminnan todellisia tarpeita ja kyvykkyyksiä arvioimatta. Tämä on tietysti kärjistettyä, mutta digiin kohdistuu kyllä valtavasti odotuksia.

Pyrhönen tunnistaa myös digiratkaisujen suunnitteluun ja hankkimiseen liittyvät keskeiset haasteet.

1. Yrityksessä saatetaan esimerkiksi tunnistaa tarve jollekin tietylle digiratkaisulle, mutta ei tiedetä, mistä ratkaisua kannattaisi lähteä hankkimaan.

2. Toinen haaste on sen ymmärtäminen, milloin on syytä valita valmis ratkaisu ja milloin lähteä rakentamaan omaa kokonaisuutta.

Sofokuksen asiantuntija Kasvu Openin tapahtumassa tapaamassa yrittäjää.
Digiratkaisun ostaja lähtee digiostoksille liiketoiminnan näkökulmasta: Mitä liiketoiminnan osa-alueita pyrimme digitalisoimaan, missä ovat nykyiset kitkat ja mahdollisuudet?

Digiratkaisujen toteutustavoissa on vaihtoehtoja

Esimerkiksi erilaisista ratkaisuvaihtoehdoista Pyrhönen nostaa verkkokaupan, jonka voi toteuttaa karkeasti kuvaillen kolmella tavalla.

  • Ensimmäisessä vaihtoehdossa voidaan valita nopeasti käyttöönotettava valmis verkkokauppa-alusta. Tämä ratkaisu perustuu alustan vahvuuksiin ja rajoihin.
  • Toinen tapa on tehdä ratkaisu niin sanotusti pitkästä tavarasta, eli koodataan koko ratkaisu alusta asti.
  • Kolmas vaihtoehto on hahmotella hybridiratkaisu näiden väliltä.

Pyrhönen sanoo, että tarjonta on kasvanut hirmuisesti ja se mahdollistaa todella monipuolisten ratkaisujen rakentamisen. Tällöin valmiin alustan hankkiminen voi olla helpoin, mutta ei välttämättä yrityksen toimintaa parhaiten palveleva ratkaisu.

Tavallisin virhe digiostoksilla on Pyrhösen mukaan se, että yritys lähtee ostamaan ratkaisuja teknologia edellä. Tällöin jäävät huomioimatta oman liiketoiminnan erityispiirteet ja -vaatimukset.

– Jos ratkaisu valitaan teknologiavetoisesti, joudutaan väistämättä toimimaan sen valitun teknologian määrittämissä mahdollisuuksissa ja rajoissa.

Järkevä ostaja lähtee digiostoksille liiketoiminnan näkökulmasta. Mitä liiketoiminnan osa-alueita pyrimme digitalisoimaan, missä ovat nykyiset kitkat ja mahdollisuudet? Mitkä ovat organisaation kyvykkyydet?

LUE: Viisi vinkkiä digitaalisen liiketoiminnan kehittämiseen

Digiratkaisun ostajan muistilista

1. Määritä tarve- ja tavoitetila, jota lähdetään ratkaisemaan.

Mitä ongelmaa digitaalisuudella halutaan ratkaista ja miltä onnistuminen näyttää? Mitä toimintaa halutaan parantaa, uudistaa tai tehostaa?

2. Tee arvio nykytilanteesta.

Mitä digitaalisia ratkaisuja on olemassa tällä hetkellä? Oman teknisen ympäristön kuvaaminen auttaa määrittämään, mihin tarpeisiin uusien ratkaisujen tulisi vastata.

3. Anna liiketoiminnan vetää tekemistä ja teknologian seurata perästä.

Aina ei tarvitse tehdä jotain uniikkia, vaan kevyempi valmis ratkaisu voi toimia hyvin. Hae perusteltuja omaa liiketoimintaa tukevia ratkaisuja ja toimi aktiivisena liiketoimintasi asiantuntijana.

4. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Suunnittele digitaalisen ratkaisun hankkiminen ja toteutus huolellisesti. Riittääkö yrityksellä aika ja resurssit muutoksen toteuttamiseen?

5. Käytä aikaa toimijan valitsemiseen, älä hätäile investoinnin kanssa.

Kartoita oma verkosto, benchmarkkaa kilpailijoiden ratkaisut ja ole avoin myös markkinan ulkopuolisille ratkaisuille.

Digitoimitoimijan valitsemiseen ei ole oikotietä

Toimijan valitsemiseen ei Pyrhösen mukaan ole mitään valmista, kaikille sopivaa mallia. Oikoteitä ei ole, vaan ostoprosessi edellyttää aina huolellista markkinan tutkimista ja oman ymmärryksen kartuttamista.

– Myös monitoimittajamalli on täysin mahdollinen ja sanoisin, että mitä useampi asiantuntija ratkaisua on luomassa niin sitä monipuolisempi on myös lopputulos. Mutta tämä tietysti edellyttää toimivaa yhteistyötä ja johtamista.

Ennen kaikkea digiratkaisujen hankkimisessa kannattaa Pyrhösen mukaan liikkua osista kokonaisuuksiin. Toiminnan uudistuskohde on hyvä pilkkoa pieniin osiin ja ymmärtää, minkä osa-alueen uudistaminen on ensisijaista.

– Elefantti syödään paloissa. Kokeilun ja kokemuksen kautta kehitymme eteenpäin, Pyrhönen vertaa.

Vuonna 2001 perustettu Sofokus on digitaalisten liiketoiminnan asiantuntijakonserni, joka tarjoaa strategia-, muotoilu- ja ohjelmistokehityspalveluita kasvu- ja muutoshakuisille organisaatioille.