Heeros ponnisti pienillä resursseilla pörssiin

Matti Lattu on Heeroksen toimitusjohtaja.

Matti Lattu on toiminut Heeros Oyj:n toimitusjohtajana kohta 13 vuotta. Iso henkilökohtainen kasvun paikka oli vuonna 2016, kun Heeros listautui pörssiin.

Mielenkiintoinen kokemus, sanoo Matti Lattu. Heeroksen listautuminen marraskuussa 2016 Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle First North Finland –markkinapaikalle oli Heerokselle kova ponnistus.

– Koko prosessi vietiin läpi pienillä resursseilla. Yrityksen bisnes jatkui koko ajan ennallaan. Jälkikäteen arvioiden selvisimme hyvin. Ainoa asia, mitä olisimme voineet miettiä enemmän, oli se, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun olemme listautuneet, Lattu sanoo.

Pörssi ei ollut koskaan taloushallinnon palveluja tarjoavan Heeroksen tavoite. Lattu sanoo, että listautumispäätöksen takana olivat “oikeat syyt”. 

– Oikeat syymme olivat tarve pääomalle ja mahdollisuus kehittyä. Myös tarve jakaa keskittynyttä omistuspohjaa oli olemassa. 

Takana onnistunut joukkorahoitus 

Rahoitus on ollut Heerokselle muiden kasvuyritysten tapaan iso haaste. Ennen pörssiin listautumista yritys hankki Latun sanoin “pikkuisen pääomaa” joukkorahoituskampanjalla. Heerokselle kokemus oli pelkkää plussaa ja Lattu suosittelee joukkorahoitusta kaikille kasvuyrityksille.

Pörssiin listautuessa yrityksellä pitää olla tietty omistajamäärä. Takasimme massoja vaativalla joukkorahoituksella, että omistajapohjamme on varmasti riittävä.

Kolme vuotta listautumisen jälkeen, Lattu sanoo, että Heeros kasvaa hyvin. 

– Viime vuonna teimme strategiatyötä, joka on nyt nyt laitettu käytäntöön. Fokuksemme on selkeämpi kuin aiemmin. Meillä on esimerkiksi vahva tahto kansainvälisille markkinoille.

Heeros toimii tällä hetkellä Suomen lisäksi Hollannissa ja Ruotsissa. Alihankintaketjujen kautta laskuja lähtee kuitenkin jo 12:sta maahan.

Verkostoidu ja opi uutta

Matti Lattu uskoo, että jokaisen yrityksen on tärkeä verkostoitua: yrityksen, oman itsen ja oppimisen kannalta.

– Ihmiset ajattelevat liian paljon, että “täällä mä nyt verkostoidun ja saan asiakkaita”. Harvoin se kuitenkaan noin menee, että asiakkaat tippuvat syliin. Verkostoituminen on pitkäjänteistä työtä. Aika usein käy niin, että juuri sillä kertaa ei synny kauppaa, mutta ehkä myöhemmin. Verkostoituminen ei mene koskaan hukkaan.

Heeros ja Lattu olivat mukana Kasvu Open sparrauksessa vuonna 2014. Takataskuun jäi hyviä oppeja ja kontakteja.

– Kasvu Openissa kohtaamisia syntyi tosi paljon. Jotkut kohtaamisista olivat pysyviä. Olen esimerkiksi edelleenkin yhteydessä vuonna 2014 tapaamani Finnveran edustajan kanssa.

HEADS UP!

Heeroksen toimitusjohtaja vaihtuu


Heeros Oyj:n toimitusjohtaja Matti Lattu
ilmoitti 12.9.2019 julkaistun yhtiötiedotteen mukaan jättävänsä toimitusjohtajan tehtävät vuoden 2020 aikana.

Yhtiö on aloittanut uuden toimitusjohtajan etsinnän ja vaihto pyritään tekemään alkuvuoden aikana. Lattu jatkaa toimitusjohtajana toistaiseksi ja perehdyttää uuden toimitusjohtajan tehtäviinsä.