Japrotek: Se mitä luvataan, se pidetään

Pietarsaaressa toimiva Japrotek kehittää asiakkaidensa tuotantoprosesseja suunnittelemalla ja valmistamalla paineastioita, kolonneja, reaktoreita ja lämmönvaihtimia sekä suuria säiliöitä prosessiteollisuudelle.

– Maailma pienenee koko ajan. Jos pystyy toimittamaan kotimaassa laadukasta tuotetta sopivalla kustannustasolla, kannattaa yrittää myös kansainvälisiä markkinoita, Japrotek Oy AB:n toimitusjohtaja Harri Tuomela vinkkaa kansainvälistymistä miettivälle yritykselle. 

Japrotek Oy AB:n juuret ovat Pietarsaaressa vuodessa 1949, jolloin perustettiin yritys nimeltä JARO. Japrotek syntyi vuonna 1988 JAROn prosessiosastoksi. Tällä hetkellä yritys toimittaa laitteita prosessiteollisuuden tarpeisiin ympäri maailman. 

– Olimme vuodesta 1988 vuoteen 2018 asti osa VAAHTO ja UTG konsernia. Syksyllä 2018 irroittauduimme yrittäjävetoiseksi itsenäiseksi yritykseksi. Kansainvälistyminen on tapahtunut pikkuhiljaa vuosien saatossa. Vuodesta 1988 lähtien olemme tehneet projekteja Suomeen ja Pohjoismaihin. Suomen ruotsinkielisellä alueella toimiessa Ruotsin markkinat ovat tulleet luonnollisesti mukaan heti alkumetreillä. Muut maat ovat tulleet mukaan pikkuhiljaa.

Pohjoismaat ovat Japrotekin kotimarkkinat

Japrotekille kansainvälinen kauppa on arkea. Yrityksen kotimarkkinat ovat Pohjoismaissa ja asiakkaina on maailman johtavia puunjalostus-, kemian- ja metallurgisen teollisuuden yrityksiä. 

– Myyntiä teemme pääsääntöisesti Pohjoismaissa, mutta vientiä teemme Pohjoismaiden lisäksi myös Eurooppaan, Lähi-Itään ja Amerikkaan. Myymme sekä suurille kansainvälisille prosessitoimittajille että suoraan loppuasiakkaille.

Japrotek on projektitalo ja laitetoimittaja. Japrotekilla ei ole valmiita vientituotteita. Tuotteet räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Tilaukseen kuuluu myös tuotteen toimitus perille kohteeseen ja asennus toimintavalmiuteen. 

– Logistiikkaan meillä ei riitä oma osaaminen, vaan ostamme sen ulkopuolelta. Projektien suunnittelussa on myös omat haasteensa. Jos tilaaja ei osaa määritellä tarpeitaan tai projektin aikataulut muuttuvat paljon, meidän tekemisestä tulee haastavampaa. 

Haasteena tunnettavuuden kasvattaminen

Japrotekin haasteena kansainvälistymisessä on brändin tunnettavuuden kasvattaminen. Prosessiteollisuuden laitteita tarvitaan kaikkialla maailmassa, mutta myös toimijoita on useita.

Brändille pitää saada lisää näkyvyyttä globaalisti. Muuten mahdolliset asiakkaat eivät osaa osoittaa kyselyitä ja tarjouspyyntöjä meille. He eivät välttämättä tiedä, että voimme vastata heidän tarpeisiinsa.

Haasteita luovat myös eri maiden vaatimukset teollisuuden laitteille. Laatuvaatimukset ovat tarkkoja ja yrityksen pätevyys pitää pystyä osoittamaan erilaisin sertifikaatein.

– Meillä laatu on hyvää ja perusvaatimukset ovat kunnossa. Matkan varrella olemme rakentaneet toimintajärjestelmät ja sertifikaatit vastaamaan markkinoiden vaatimuksia. Lisäksi yksittäisellä tilaajalla voi olla erityisvaatimuksia, joihin pyrimme vastaamaan.

Juttu tehty yhteistyössä Finnvera ja Kasvu Open. Japrotek oli mukana Kasvu Openissa Pohjanmaan Kasvupolulla kaudella 2019.