Kasvua kohti luontoa kunnioittaen

Lunawood voitti Kasvu Openin start again -sarjan kaudella 2019.

Skandinaavisia puutuotteita jalostavan Lunawoodin liikevaihto oli 19 miljoonaa seitsemän vuotta sitten, kun toimitusjohtaja Arto Halonen aloitti yrityksessä. Vuonna 2018 liikevaihto oli jo 45 mljoonaa euroa. Silti Lunawoodin suurimmat haasteet ja kehityspaikat liittyvät markkinointiin ja brändin tunnettavuuden kasvattamiseen maailmanlaajuisesti sekä olemassa olevilla markkinoilla että uusilla markkina-alueilla.

Lunawoodin visio on tulla globaaliksi markkinajohtajaksi ja edelläkävijäksi ekologisissa, luontoa kunnioittavissa lämpöpuuratkaisuissa.

Lämpökäsiteltyjä puutuotteita Pohjolan metsistä

Lunawoodilla on kolme tuotantolaitosta Suomessa; Kaskisissa, Iisalmessa sekä Joensuussa. Yritys tuottaa kotimaisesta männystä ja kuusesta lämpökäsiteltyä puuta, Thermo Timberiä eli lämpökäsiteltynä sahatavaraa ja valmiita jatkojalostettuja lopputuotteita. Lunawoodin tuotteita ovat muun muassa. ulkoverhous- ja sisäverhouspaneelit, rimoitukset sekä lämpökäsitellyt terassilaudat.

Ekologisuus korostuu Lunwoodin toiminnassa, sillä lämpökäsitelty puu on alkujaan pohjoisesta metsistä, joita hoidetaan  kestävän kehityksen arvojen mukaisesti. Pohjoisella puulla voidaan korvata trooppisten sademetsien puuta etenkin dekoratiivisilla pinnoilla, mikä on suuressa mittakaavassa mainio ratkaisu.

Piskuisesta Suomesta globaalisti tunnetuksi brändiksi

Lunawoodin suurimmat kasvun haasteet liittyvät brändin tunnettavuuteen oikeassa kohderyhmässä. Haasteita löytyy myös ulkomaankauppaan liittyvissä rajoituksissa sekä esimerkiksi poliittisissa tilanteissa, jotka saattavat hankaloittaa lämpöpuun myyntiä ulkomailla.

Yrityksessä kantava voima on oikeanlaiset osaajat ja tavoitteena on löytää juuri oikeanlaisia ammattilaisia kansainväliseen kauppaan.

– Vaikka kohtaamme yritystoiminnassamme haasteita, meillä on silti kyky uudistua ja voimme ylpeästi sanoa olevamme mekaanisen metsäteollisuuden helmi! Isossa kuvassa suurin saavutuksemme on kasvu, sillä vaikutamme 50 eri maassa ja olemme kasvattaneet liikevaihtoa seitsemässä vuodessa 19 miljoonasta 45 miljoonaan. Olemme siirtyneet koti-Suomen terasseilta globaaleille markkinoille ja keskitymme dekoratiivisiin pintoihin, kertoo yrityksen markkinointijohtaja Maija Masalin.

Yrityselämän vaikuttajilta neuvoja kasvuun

Lunawood ponnisti TOP 100 -finalistipaikalta vuoden 2019 Kasvu Open start again -sarjan voittajaksi. Yritys osallistui Kasvu Openin Uusiutuva metsä ja maaseutu Kasvupolulle. 

Kasvu Openin tapahtumien ja sparrausten kautta yritys kasvatti verkostojaan ja sai vinkkejä markkinoinnin ammattilaisilta kasvuun. Lunawoodissa myös ymmärrettiin, että ei saa olla liian vaatimaton, sillä se ei lisää kenenkään menestystä.