Kasvun paikka: UB Rahoitus Oy

UB Rahoitus Oy:n toimitusjohtaja Antti Suorsa haluaa edistää suomalaisten yritysten rahoitusmahdollisuuksia sekä auttaa yrityksiä kasvamaan kannattavasti.

– Me UB Rahoituksessa välitämme joukkolainoja suomalaisille pk-sektorin yrityksille. Työnkuvani on vahvasti myynninjohtamista, liiketoiminnan kehittämistä, sekä myös yhteistyökumppanuuksien kehittämistä ja hoitamista. 

Työhistoriaa minulla on finanssialalta 13 vuotta, jonka aikana olen työskennellyt sekä asiakasrajapinnassa, tuotekehityksen sekä liiketoiminnan kehittämisen parissa, yrityksen johdossa sekä hallituksessa. 

Minulla on halu auttaa yrityksiä menestymään ja kehittymään. Vahvin osaamiseni on yritysten rahoittamiseen liittyvissä asioissa, mutta myös liiketoiminnan kehittäminen sekä yhtiön strategian terävöittäminen kuuluuvat osaamiseeni.

MITÄ UB RAHOITUS TEKEE?

– Välitämme rahoitusta suomalaisille yrityksille.

MIKÄ ON UB RAHOITUKSEN VISIO?

– Auttaa suomalaisia yrityksiä kasvamaan kannattavasti, välittää rahoitusta vastuullisesti ja näin ollen mahdollistaa menestystarinoita.

MIKÄ ON PARASTA UB RAHOITUKSEN TOIMINNASSA?

– Ihmiset ja onnistumiset. Jokainen tarina on erilainen, mutta aina kun saamme onnistuneesti rahoituksen järjestettyä, ja yritys kykenee rahoituksen avulla toteuttamaan hankkeen, niin se tuo onnistumisen tunteen. 

MIKÄ ON UB RAHOITUKSEN SUURIN SAAVUTUS?

– Me olemme välittäneet rahoitusta noin 50 miljoonalla eurolla suomalaisille yrityksille. Siinä on jo kohtuullinen määrä onnistumisia.

KASVUYRITYS, JOKA ON JÄÄNYT MIELEEN?

– Niitä on paljon. Olisi epäreilua poimia yksi ylitse muiden. Yleisesti yritykset, joiden joko toiminnassa, tuotannossa tai arvoissa on kestävää kehitystä, ympäristöä huomioivaa toimintaa tai työpaikkoja synnyttäviä elementtejä, tuovat myös itselleni lämpimän mielen.

KASVUYRITYSTEN SUURIMMAT HAASTEET?

– Myynti, liiketoiminnan fokuksen pitäminen terävänä ja strategiatyön terävöittäminen. Myös sopivien kumppanien roolia ei voi väheksyä. Suurin haaste kasvuyrityksillä on lähes poikkeuksetta rahoitus. 

OHJEESI KASVUYRITYKSILLE? 

1. Pitäkää fokus tiiviinä ja keskittykää oleelliseen. 
2. Panostakaa myyntiin, sillä kaikki yrityksen haasteet kulminoituvat aina joko myyntiin tai rahoitukseen.
3. Huolehtikaa rahoituksen riittävyydestä sekä suunnitelkaa taloutta jatkuvasti.

NOPEAT: Antti Suorsa

Ammatillinen oivallus? Tee töitä ihmisten kanssa, jotka sitoutuvat samaan päämäärään kanssasi. Lapsuuden haaveammatti? Jääkiekkoilija. Viimeisin puhelu? Kollegalle, terveiset Ollille. Millä kuljet töihin? Auto/pyörä. Harrastus? Golf, jääkiekko sekä muut mailapelit. Kahvi vai tee? Kahvi.  Lempilounaspaikka? Hyvät sushiravintolat.

Kysy lisää rahoituksesta UB Rahoituksen Antti Suorsalta Kasvu Open Karnevaalissa 23.-24.10.2019

ILMOITTAUDU TÄSTÄ!