Nyt jos koskaan tarvitaan Kasvu Openia!

Suuria lamoja tulee ja menee. Jokainen niistä on erilainen, jokaisesta niistä on selvitty. Niin selvitään myös tästä koronaviruksen aiheuttamasta äkillisestä ja kovasta iskusta. Maailma on ollut aina laman jälkeen hieman erilainen ja niin se tulee nytkin olemaan. Se on myös uusi mahdollisuus.  

Edellinen eli vuonna 2008 käynnistynyt lama lähti liikkeelle pankkikriisistä ja levisi maailmanlaajuiseksi. Teollisuuden investoinnit pysähtyivät kuin seinään. Suuret yritykset joutuivat irtisanomaan vientivetoisessa maassamme kymmeniätuhansia työntekijöitä. Massatyöttömyys vaikutti seuraavaksi kotimarkkinakysynnän alenemiseen.  

Koronataantuma on jo iskenyt rajusti kotimarkkinakysyntään varsinkin palvelusektorilla ja seuraavassa vaiheessa se tulee iskemään varmasti myös teollisuuden alihankintaverkostoihin. Jokaisen laman syntymekanismi on erilainen ja kohdistuu erilaisiin yrityksiin, joten myös lievennyskeinot ovat aina erilaisia. 

Jokaisessa syvässä lamassa valtio on pyrkinyt tekemään kaikkensa iskun lieventämiseksi. Niin nytkin. Kaikkien yhteinen tahto on nyt, että yksikään elinkelpoinen yritys ei kaatuisi tämän laman seurauksena. Valtio on antanut jopa usean miljardin suuruisen pelastusohjelman. Toimenpiteitä on runsaasti ja niitä kannattaa käyttää. 

Kriiseistä kannattaa oppia ja siksi niitä kannattaa analysoida. 1990-luvun alun lamassa yrittäjät jäivät melko yksin taloudellisten ja henkisten paineiden alle. Lama kesti kauan ja moni yrittäjä ei saanut taloudellista eikä henkistä apua mistään. Tästä opittiin ja vuonna 2008 alkaneessa lamassa yhteiskunta auttoi yrittäjiä myös henkisesti. Yrittäjien välinen vertaistuki oli tärkeää monelle. 

Maailma on hyvin erilainen kuin kymmen tai kaksikymmentä vuotta sitten. Yrittäjät eivät ole enää yksin ja yritysten tukipalvelut ovat entistä monipuolisempia. Yritykset kertovat avoimemmin omista suunnitelmistaan sekä ovat valmiita ottamaan vastaan neuvoja useiltakin asiantuntijoilta. Kasvu Open on todistanut tämän asian.  

Nyt jos koskaan yrittäjien kannattaa osallistua Kasvu Openin tilaisuuksiin. Kasvu Openissa yritykset saavat apua oman liiketoimintansa kehittämiseen ja sen rahoittamiseen. Tämä lienee tärkein tehtävä yrityksille juuri nyt.  

Kasvu Openissa yrittäjät ja yritysjohtajat saavat myös erinomaista vertais- ja keskusteluapua. Yritysten ongelmista puhuminen auttaa, ja puhuminen kannattaa kohdistaa yritysten auttajille. Uskon omasta kokemuksesta, että vertaistuki on kaikkein tärkein asia, mitä yrittäjät kaipaavat.