Pääomasijoittajien merkitys kasvuyrityksille on suuri

Pääomasijoittaja on hyvä vaihtoehto yrityksille, jotka haluavat tehdä kasvua. Vastaavasti pääomasijoittajat haluavat lähes poikkeuksetta sijoittaa kasvua tavoitteleviin yrityksiin.

Yrityksen kannattaa ottaa pääomasijoittajaan yhteyttä silloin, kun yrityksen tulevaisuuden näkymät ja tarpeet ovat selkeät. Pääomasijoittajan avulla yrityksen johdolla on merkittävä etuoikeus miettiä yrityksen visiota ja strategiaa rauhassa, ja viedä ne uudelle tasolle. 

Pääomasijoituksen avulla yritys kykenee kasvamaan merkittävästi nopeammin kuin yritys, joka kasvaa tulorahoituksella, aikaisen vaiheen pääomasijoittaja Innovestorin toimitusjohtaja Tommi Äijälä sanoo.

Pääomasijoittajan kanssa yrityksellä on rahoituksen lisäksi käytettävissä myös kattavat asiantuntijaverkostot, joista on apua esimerkiksi poikkeustilanteissa.

Selkeät roolit ovat hyvän yhteistyön edellytys

Pääomasijoittajan rooli yrityksessä on tukea ja kannustaa yritystä kasvun strategiassa. Operatiivisen tason toiminta kuuluu yritykselle. Kun roolit yrityksen ja pääomasijoittajan välillä ovat selkeät, yhteistyö on parhaimmillaan aktiivista ja systemaattista.

Yrityksen pitää löytää yritykselle oikea pääomasijoittaja kotityöllä. Esimerkiksi Pääomasijoittajat.fi -nettisivulla voit tutustua eri pääomasijoittajiin, joihin kannattaa olla suoraan yhteydessä. Puheisiin pääomasijoittajan kanssa pääsee varmimmin, kun on itse aktiivinen. 

Suomessa on paljon pääomasijoittajia, jotka kaikki erikoistuvat tietyssä tilanteeseen oleviin yrityksiin, esimerkiksi startup-yrityksiin. Siksi pääomasijoittajan valinnassa yrityksen ensimmäinen askel on tunnistaa oman yrityksen nykytilanne, ja valita pääomasijoittaja sen mukaan. 

Korona – ei toivottu happotesti

Pääomasijoittajien asenne yhteistyöhön yritysten kanssa on koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa sama kuin normaalitilanteessa. Valttina yhteistyön onnistumiseen on tarvittaessa nopea reagointi ja normaalia tiiviimpi yhteistyö. 

Uutta rahaakin on saatavilla. Tosin poikkeustilanteessa korostuu hakijan kyky sietää poikkeusoloja varsinkin, kun poikkeavan tilanteen kestoa ei tiedetä. Lisäksi yrityksen kassanäkymän pitkäkestoisuutta painotetaan. 

Yritykset, jotka pystyvät venymään ja taistelemaan, tulevat nousemaan tästä poikkeustilanteesta vahvempana. Yrityksillä on nyt hyvä paikka katsoa kriittisesti omaa liiketoimintaansa ja pohtia mitä siinä voi hienosäätää. Kriisi on todella ei toivottu “happotesti” meille kaikille.