Päiväni myllärinä: ”Eteenpäin hyvällä energialla omaa liikeideaa rakastaen”

Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolun Kiitoratapäivä 25.4.2019 valkeni keväisen aurinkoisena ja lämpimänä, joten kevään myötä ilmassakin oli lupausta kasvusta ja kehityksestä. Saapuessani meille varattuun auditorioon oli tunnelma jo kuplivan energinen ja innostava. Panostus päivään oli nähtävissä nauttiessamme aamukahvia, verkostoituminen sekä omien myllärien ja yritysten etsintä kävi vilkkaana.

Kasvu Openin Maria Häkkinen piti tuttuun energiseen tapaansa erinomaisen alustuksen päivään ja alkaviin ”hissipuheisiin”. Yritykset oli jaettu kolmeen viiden yrityksen ryhmään ja jokaiselle yritykselle nimetty viisi mylläriä 45 minuutin mittaisiin keskusteluihin. Oli hienoa seurata yritysten hissipuheita ja huomata, miten loppupeleissä onkin vaikeaa kiteyttää kolmen minuutin puheeseen yritysidea, kasvutavoitteet sekä into tekemiseen.

Hissipuheiden jälkeen myllärit astuivat lavalle ja esittelivät itsensä ja osaamisalueensa. Tuntui luontevalta ja mielenkiintoiselta asettua myllärin rooliin. Tätä edesauttoi pitkä työkokemukseni yritysmaailman eri tehtävistä talouden, hallinnon sekä myynnin ja markkinoinnin osa-alueilta. Olen saanut olla mukana kasvuhakuisissa ja kehittyvissä yhtiöissä, joissa on tehty mittavia investointeja tuotantoon, tuotekehitykseen sekä kansainvälistymiseen.  Käytännön osaamista ja näkemystä yrittäjän arkeen ovat tuoneet työhistoriaani kuuluvat maatalousyrittäjyys (elämäntapana) sekä osakeyhtiön perustaminen liiketoimintakaupalla.

Nykyinen tehtäväni tilitoimistossa, Azetsin Oulun toimipisteen toimistopäällikkönä, on yritysten taloushallinnon konsultointia ja neuvontaa, kuulemista ja auttamista. Autamme eri tilanteissa olevia kaiken kokoisia yrityksiä tavoitteiden saavuttamisessa uusinta teknologiaa hyödyntäen. Kaikki tämä tapahtuu toimistomme taloushallinnon huippuammattilaisten tuella.

1. Johda kasvua reaaliaikaisella tiedolla

Päivän aikana keskustelin mylläröitävien yritysten kanssa heidän tavoitteistaan sekä niistä keinoista, joilla niihin päästäisiin. Päällimmäisinä asioina nostin esiin talouden reaaliaikaisen hallinnan hyödyntäen tämän päivän uusinta teknologiaa sekä ennustamisen ja budjetoinnin. On tärkeää hallita yrityksen tulo- ja menoeriä päivätasolla, jotta pystytään luomaan yritykselle ensiarvoisen tärkeä kassavirtaennuste rahavirtojen hallintaan. Näillä toimilla varmistetaan myös ajantasainen tuloksen ja taseen hallinta, ettei yllätyksiä pääse syntymään. Mielestäni nämä asiat edesauttavat helpoiten yrityksen kasvun hallittua johtamista ja riskien minimoimista.

2. Käytä ulkopuolista asiantuntijaa

Toinen tärkeä asia, jonka nostin keskusteluissa esille, liittyi johtamiseen sekä päämäärähakuiseen johtoryhmä- ja hallitustyöskentelyyn sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden hyödyntämiseen. Johtoryhmä ja hallitus ovat erityisen tärkeitä toimielimiä yhtiön kehittämisessä ja kasvussa – asettamassa tavoitteita sekä tukemassa operatiivista johtoa niiden saavuttamisessa. Herättelin yrittäjiä rohkeasti hankkimaan ulkopuolista asiantuntemusta, niin yrityksen hallitustyöskentelyyn, yrityksen juridisiin asioihin, rekrytointiin kuin myös talouden hallintaan.  Uskon, että panostus näihin seikkoihin tuo menestystä ja kasvua parhaiten.

3. Rakasta liikeideaasi

Kiitän päivän aikana tapaamiani yrityksiä luottamuksesta ja avoimuudesta. Minulla oli kunnia kuulla niin yritysten tavoitteista kuin haasteistakin. Keskustelimme myös todella arkaluontoisista asioista kuten rahasta ja omistajien välisistä suhteista. Toivottavasti pystyin tuomaan päivän aikana oman panokseni kasvun tueksi ja vahvistamaan yrittäjien uskoa omaan liikeideaan. Hyvän kasvuyrityksen liikeidea on lähellä yrittäjän sydäntä sisältäen realistisen potentiaalin toteutukselle ja myynnille. Siinä kiteytyy myös jotain ennennäkemätöntä tai –kokematonta. Siinä on siis jotain erityistä kilpailijoihin verrattuna.

Tätä blogia kirjoittaessani on Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolulla vielä yksi Kiitoratapäivä jäljellä. Tämä mylläröimäni Kasvupolku päättyi yhteiseen kokoontumiseen ja päätössanoihin Kasvu Openin Maria Häkkisen vetämänä sekä minun tuomarin roolissa esittämääni tiivistelmään päivän osallistujista. Oma neuvoni tuleviin koitoksiin ja seuraavaan Kiitoratapäivään valmistautuville on, jatkakaa hyvällä energialla ja rakastakaa omaa liikeideaanne!

Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolun voittaja valittiin 14.5. Kasvupolun voittajaksi valittiin oululainen GrainSense Oy. Kunniamaininnan sai myös oululainen Kaltio Technologies Oy.

NYT LUETAAN: