Silmusalaattibisnes syntyi excelissä

Silmusalaatti Oy:n perustaja Samuli Laurikainen tiesi jo lapsena haluavansa yrittäjäksi. Hän teki ensimmäisen liiketoimintasuunnitelmansa kahdeksannella luokalla ja päätyi opiskelemaan tekniikkaa sekä hankintojen johtamista. Valmistuttuaan hän oli kuusi vuotta töissä erilaisissa yrityksissä ja etsi koko ajan järjestelmällisesti ostettavaa yritystä tai uusia yritysideoita. 

Kerran Samuli oli jo lähellä yrityskauppoja. Yrityksestä käytiin neuvotteluja neljä vuotta, mutta loppujen lopuksi yrityksen omistaja, 74-vuotias mies, ei ollut vielä valmis luopumaan bisneksestään. 

– Opin paljon pitkästä neuvotteluprosessista. Mulle on muodostunut selkeä visio, siitä mitä haluan. Yritys ei saa olla kivijalkaliike, vaan siinä pitää olla skaalattava ja kansainvälistettävä idea.

Lopulta kuuden vuoden etsimisen jälkeen Samuli keksi laittaa exceliin silmusalaattien viljelyn ja niiden myymisen eteenpäin. Idea toimi excelissä ja vuodet yrityksen parissa ovat osoittaneet sen toimivan myös käytännössä.

Pessimismillä ei pitkälle pötkitä

Samuli Laurikaisen kolme hyvää ystävää lähtivät omien töidensä ohessa mukaan aloittavaan yritykseen.

– Nämä ystävät olivat tarpeeksi hulluja. He näkivät mahdollisuuksia liiketoiminnassa ja uskoivat tähän juttuun. Heiltä tuli mukaan myös arvokasta osaamista myynnistä ja markkinoinnista.

Hän nauttii siitä, kun pystyy hyödyntämään koko osaamistaan tekemisessä. Suurimmat kiksit hän saa siitä, että pystyy fasilitoimaan muiden tekemistä ja samalla viemään kokonaisuutta oikeaan suuntaan. 

– On hienoa nähdä, kun joku nuori on kehittynyt hurjasti. Meillä koko tiimin kehittymisen ja koheesion kannalta tärkeää on ollut meidän spesiaalityöntekijöiden, joilla on Aspergerin oireyhtymä, läsnäolo ja heidän spesiaalikykynsä.

Positiivinen asiakaspalaute antaa tiimille lisää motivaatiota tekemiseen ja muistuttaa siitä, kuinka asiakkaat mahdollistavat liiketoiminnan. 

– Olen ylioptimistinen luonne, pakko olla. Ei pessimismillä pitkälle pötkitä. Turnauskestävyys kasvaa kokemuksien myötä ja iän myötä oppii.

LUE: ”Kaikki hyvät ideat lähtevät unelmista”

Yrittäjä tekee rakkaudesta lajiin

Samuli Laurikainen suhtautuu yrittäjyyteen intohimoisesti ja näkee yrityksellä valtavan potentiaalin kasvaa ja kehittyä. Työaikoja ei ole, eikä hän laske työhön käytettyjä tunteja.

– En maksanut itselleni palkkaa pariin ensimmäiseen vuoteen. Alkuaikoina yritys vei kaiken ajan, eikä muuhun elämään jäänyt aikaa tai rahaa. Tulin yöllä kotiin ja lähdin aikaisin aamulla takaisin töihin. Ostin tilalle kenttävuoteen ja nukuin välillä jopa siellä. 

Edelleen yrityksen pyörittäminen vie suurimman osan ajasta. Samuli on kuitenkin oppinut olemaan itselleen armollinen ja pitää illat vapaana sekä mahdollisuuksien mukaan yhden kokonaisen vapaapäivän viikossa.  Lomien suhteen ei kuitenkaan ole niin justiinsa, silloin kun tekee mitä rakastaa.

LUE: “Yrittäjillä on pohjimmiltaan jokin luonnevika, pakko olla”

KASVU OPEN 10-VUOTTA

Kasvu Open juhlii kymmenettä toimintavuottaan vuonna 2020. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme vuoden aikana kymmenen yritystarinaa vuosien varrelta. Yritystarinoissa oman kulmansa yrittäjyyteen kertoo kymmenen Kasvu Openissa mukana ollutta yrittäjää.