Suomalainen terveysteknologiaosaaminen kiehtoo maailmalla – kasvuyritys VideoVisit lähellä globaalia läpimurtoa

VideoVisit Oy

Vantaalainen kasvuyritys VideoVisit on ollut etunenässä teknologisessa kehitystyössä, kun etähoito ja sähköinen asiointi ovat lyöneet itsensä läpi viime vuosina Suomessa.

Vuonna 2010 pitkän uran yrittäjänä tehnyt Esa Ojala arveli, että teknologian hyödyntäminen etäasiointiin olisi seuraava iso trendi nykypäivän yhteiskunnassa. Niinpä hän päätti perustaa VideoVisitin, josta kehkeytyi videokommunikoinnin pioneeriyritys Suomessa.

– Huomasin tuolloin, että moni sosiaali- ja terveydenhuollon toimija kaipasi tietoturvallista, tehokasta ja helppokäyttöistä palvelualustaa, joka toimisi sähköisesti etäyhteydellä. Vastaamme juuri tähän tarpeeseen, VideoVisitin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Ojala valottaa.

Hän myöntää, että aluksi suomalaiset alan organisaatiot eivät olleet kovin valmiita uudenlaiselle teknologiainnovaatiolle. Muutaman vuoden kypsyttelyn jälkeen Helsingin kaupunki otti kilpailutuksen myötä VideoVisitin palvelut käyttöönsä.

Nyt jo parisataa kaupunkia ja kuntaa ympäri Suomen hyödyntää perheyrityksen etähoitopalveluja.

– On ilo toteuttaa sellaisia innovaatioita, joilla voimme helpottaa vanhusten ja pitkäaikaissairaiden parissa tehtävää hoitotyötä ja tuoda palvelut lähemmäs loppuasiakasta. Perhepiiristämme lähtenyt innostus on tarttunut koko työyhteisöömme, Ojala hymyilee.

VideoVisit Oy, SUPERFINNS 2021

”Haluamme olla terveysteknologia-alan edelläkävijä, joka pystyy uudistumaan jatkuvasti ja ennakoimaan tulevaisuutta.”

Digitaalisen terveydenhuollon palvelut jokaisen ulottuville

VideoVisitin palvelutarjonta koostuu kokonasivaltaisesta Hyvinvointipalveluiden Digialustasta, jolla voidaan toteuttaa sosiaali- ja terveyspalvelut digitaalisesti perusterveydenhuoltoon, sosiaalihuoltoon, erikoissairaanhoitoon ja kotiin vietäviin pitkäaikaishoidon palveluihin, kuten kotihoitoon. 

Jatkuvan kehitystyön ja teknologiauudistusten ansiosta etähoitopalvelut voidaan nykyään skaalata entistä isommille käyttäjämäärille ja integroida luontevaksi osaksi kokonaisvaltaisia hoitoprosesseja.

– Digitaaliset terveydenhuollon ratkaisut ovat muuttaneet merkittävästi lääkärien ja hoitajien tapaa tehdä työtään. Etäratkaisuilla ei kuitenkaan haeta vain rahallista säästöä vaan ennen kaikkea laatua ammattilaisten tekemiseen ja loppuasiakkaan saamaan palveluun, VideoVisitin etähoivapalveluista vastaava asiantuntija Eija Kakko painottaa.

Monipuolisten etäratkaisujen takia esimerkiksi Jyväskylän kaupunki otti käyttöönsä VideoVisitin etähoivapalvelut reilu vuosi sitten, ja nyt etähoidon piirissä on jo lähes 130 asiakasta – ja määrä vain kasvaa. Kun käyttäjiä tulee koko ajan lisää, se tietää myös kasvuyritykselle suotuisia näkymiä.

– Koronan myötä palvelujemme käyttö lisääntyi merkittävästi. Kun aiemmin kasvuluvut ovat olleet 40–70 prosentin luokkaa, vuonna 2020 liikevaihtomme kasvoi 140 prosenttia. Myös tulevan soteuudistuksen myötä on lupa odottaa uusia avauksia ja myönteisiä tuloksia, Ojala toteaa.

VideoVisit Oy on etähoidon edelläkävijä.
Tulevan soteuudistuksen myötä meillä lupa odottaa uusia avauksia, VideoVisitin perustaja ja entinen toimitusjohtaja Esa Ojala uskoo. Kuva: VideoVisit

SUPERFINNS vauhditti yrityksen matkaa 

VideoVisit osallistui vuonna 2016 Kasvu Openin järjestämään sparraukseen, ja myönteiset kokemukset innostivat sen mukaan myös Kasvu Openin ja Nordean yhteiseen SUPERFINNS-ohjelmaan.

Näppärästi skaalautuva liiketoimintamalli, erinomainen kasvukyky ja kunnianhimoiset kansainvälistymistavoitteet siivittivät VideoVisitin ohjelman lupaavimmaksi kasvuyritykseksi.

Ojala arvostaa erityisesti ohjelman sparraushetkiä, jotka tarjosivat uusia oivalluksia liiketoiminnan kehittämiseen. Kasvuyritys sai jälleen hyvää oppia siitä, miten teknologian mahdollisuuksia voi hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti verkkoympäristössä.

– Lisäksi SUPERFINNS avasi meille lukuisia verkostoitumismahdollisuuksia ja tärkeitä keskusteluja sijoittajien kanssa. Saamamme positiivinen näkyvyys on ollut arvokasta. Osallistuminen vahvisti uskoamme tulevaan, että olemme oikealla tiellä, Ojala iloitsee.

Hän kannustaakin kaikkia kasvupotentiaalinsa tunnistavia yrityksiä hakemaan rohkeasti mukaan ohjelmaan. Vaikka perusedellytykset kansainväliseen kasvuun on oltava kunnossa, Ojalan mukaan uskallus heittäytyä ja kokeilla oman yrityksen rahkeita ratkaisee.

Tarinoita yrittäjistä: Esa Ojala on järvenpääläisen perheyritys VideVisit Oy:n toinen perustaja ja entinen toimitusjohtaja, joka nauttii jo eläkepäivistä puolisonsa ja yrityksen toisen perustajan Rita Ojalan kanssa.

Vahva markkinapotentiaali enteilee kansainvälisiä avauksia

VideoVisitillä on edelleen kotimaassa paljon mahdollisuuksia kasvaa ja kehittää liiketoimintaansa. Halu maailmalle on kuitenkin kova ja suunnitelmat isoja. Vahva kokemus alasta sekä erinomainen teknologiaosaaminen kantavat Ojalan mukaan vielä pitkälle.

– Jo yrityksen alkuvuosina testasimme liiketoimintamalliamme Australian markkinoilla, mikä antoi lupaavia signaaleja kansainvälisestä kiinnostuksesta. Olemme myös haistelleet markkinoita Aasiassa, Lähi-idässä ja Euroopassa, eikä VideoVisitin kaltaista konseptia ole tullut vieläkään globaaleilla markkinoilla vastaan, Ojala sanoo.

Tällä hetkellä kasvuyrityksellä on edustajia Japanissa ja omaa henkilöstöä Baltian maissa. Ulkomaiden testimarkkinoilla VideoVisitin etähoitopalvelut ovat herättäneet positiivista kysyntää, ja niinpä seuraavaksi yrityksen tähtäimessä ovat myös Pohjoismaat ja muu Eurooppa. 

– Haluamme olla terveysteknologia-alan edelläkävijä, joka pystyy uudistumaan jatkuvasti ja ennakoimaan tulevaisuutta. Alkuperäinen visiomme tehdä jotakin maailmanlaajuisesti merkittävää kannattelee meitä edelleen, mutta pidämme silti koko ajan jalat maassa, Ojala muotoilee.