Kasvu Openin omistajaosakas Kasvun Roihu Innovestorin omistukseen

Aikaisen vaiheen pääomasijoittaja, suora kanssasijoituspalvelu ja kasvuohjelmien rakentaja Innovestor on ostanut Kasvu Openin omistajaosakas Kasvun Roihu Oy:n osakkeet.

Yrityskaupan myötä Kasvun Roihusta tuli Innovestor Oy:n tytäryhtiö, Innovestor Ignite. Ignite -tiimin kokoonpano, toiminta ja missio pysyy samana jatkossakin, eli edelleen toteuttaa kasvuyrityksiä ja kumppaneita yhdistäviä korkeatasoisia kasvuohjelmia

Kasvun Roihun sulautuminen Innovestor Igniteksi ja osaksi Innovestoria on myös Kasvu Openille mahdollisuus palvella kasvuyrityksiä paremmin. Innovestorin läsnäolo Kasvu Openin yhtenä osakkaana ja Kasvupolkujen palveluntuottajana skaalaa kasvuyritysten kasvun mahdollisuuksia muun muassa kansainvälisille markkinoille. Innovestorin tarjoamat kasvuohjelmat voivat olla monelle kasvuyritykselle ponnistulauta kansainvälisille markkinoille, Kasvu Openin toimitusjohtaja Jaana Seppälä sanoo.

Kasvun Roihun entinen ja Innovestor Igniten nykyinen toimitusjohtaja Matti Härkönen kokee yhtenä Kasvun Roihun perustajista ylpeyttä siitä, mitä yritys on saavuttanut viimeisen viiden vuoden aikana.

-Tämä kuluneen vuoden intensiivinen kumppanuus Innovestorin kanssa vakuutti minut siitä, että me kaikki jaamme samat tavoitteet ja sitoumukset pyrkiessämme auttamaan kasvuyrityksiä menestymään, olipa kyse sitten pääomasta, tietotaidosta tai verkostoista. Siksi tämä oli luonnollinen askel meille, toteaa Härkönen.

Yrityskaupan myötä Kasvu Open Oy:n osakkaita ovat enemmistöosuudella Keski-Suomen kauppakamari, sekä osakkaat Jyväskylän kaupunki, Innovestor Ignite Oy sekä Aava & Bang Oy.

Lue Innovestorin tiedote tästä.

LISÄTIEDOT

Jaana Seppälä, toimitusjohtaja, Kasvu Open Oy
jaana.seppala@kasvuopen.fi, +358 050 304 6794

Matti Härkönen, toimitusjohtaja, Innovestor Ignite Oy
matti.harkonen@innovestor.fi,  +358 40 578 2688