Pääkaupunkiseudun parhaat liikeideat haussa

Kasvu Open on maksuton pk-yritysten sparrausohjelma: mukaan voi hakea yrityksen iästä, toimialasta tai liikevaihdosta riippumatta. Pääkaupunkiseudun Kasvupolulla on sparrattu viitenä vuonna jo 75 yritystä tavoitteena edistää yrityksen kasvua ja liiketoiminnan kehitystä.

Mukaan valitut 15 yritystä ovat mukana kahden päivän sparrauksessa, jossa kasvusuunnitelmaa on kehittämässä Suomen huippu liike-elämän asiantuntijat. Tämän lisäksi tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaossa on myös valtakunnallinen palkinto ”Sijoittajan suosikki 2019”. Palkinto mahdollistaa saajalle jopa miljoonarahoituksen ja se toteutetaan yhdessä Innovestorin ja Nordean kanssa. Pääkaupunkiseudun sparrattavien yritysten taso on ollut myös viime vuosina korkea: alueelta on noussut monia innovatiivisia yrityksiä, jotka ovat vuonna 2019 tavoittelemassa Kasvupolkupaikan lisäksi tätä uutta palkintoa.

Viime vuonna Pääkaupunkiseudun Kasvupolun lupaavin kasvusuunnitelma oli Giglellä, mutta taso oli todella kova. ” Näistä 15 yrityksestä noin 13 oli varteenotettavia kisaajia ja siitä joukostakin puolet oli sellaisia, mistä puhuttiin vielä ihan viimeisellä minuutilla.” kertoi Reino Meriläinen Isolta Oy:stä hänen kuvaillessaan Kasvupolun voittajien valintaa vuonna 2018. Gigle kuitenkin vakuutti tuomariston realistisuudellaan ja rohkeudellaan luoda täysin uutta markkinaa: yritys luo uudenlaisen mahdollisuuden ohjelmatoimistojen tontille tuomalla laajan valikoiman erilaisia esiintyjä helposti yhdelle digialustalle. Rohkeita yrityksiä ja yrittäjiä haetaan Pääkaupunkiseudun Kasvupolulle myös tulevana vuonna.

Pääkaupunkiseudun Kasvupolku järjestetään tänä vuonna Helsingin seudun Kauppakamarin, NewCo Helsingin, Vantaan kaupungin, YritysVantaan, Espoon kaupungin, YritysEspoon sekä Haaga-Helian yhdistäessä jälleen voimansa suomalaisten pk-yritysten kasvun mahdollistamiseksi.

Kasvupolun sisältö ja eteneminen

Haku yrityksille on avoinna 15.1.2019 asti. Mukaan valittuja yrityksiä sparrataan kahdessa Kiitoratapäivässä 28.2. sekä 26.3. Tällöin eri alojen (kasvu, kansainvälistyminen, myynti, rahoitus, markkinointi, johtaminen) asiantuntijat eli myllärit haastavat ja auttavat yrityksiä pääsemään omiin kasvutavoitteisiinsa. Kukin yritys kohtaa Kasvupolun aikana yhteensä 10 asiantuntijaa 45 minuutin luottamuksellisissa tapaamisissa. Tuomaristo valitsee Kasvupolun päätteeksi kaksi parasta yritystä, jotka etenevät jatkosparrauksiin ja lokakuussa 2019 järjestettävään valtakunnalliseen finaaliin, Kasvu Open Karnevaaliin. Hae mukaan sparraukseen.

Lisätiedot

Maria Häkkinen, puh. 045 130 3751, maria.hakkinen@roihu.com

Riina Haapasalmi, puh. 050 477 8779, riina.haapasalmi@roihu.com

Kasvu Open auttaa suomalaisia kasvunnälkäisiä pk-yrityksiä kasvamaan yrityksen koosta tai iästä riippumatta. Vuonna 2019 asiantuntijoiden maksuttomaan sparraukseen pääsee 400 yritystä 25 eri Kasvupolulle. Vuosi huipentuu Kasvu Open Karnevaaliin lokakuussa 2019, jossa Kasvupolkujen parhaimmiston eli 100 yrityksen joukosta valitaan Suomen lupaavimmat kasvuyritykset.

Kasvupolun mahdollistavat Helsingin seudun Kauppakamari, NewCo Helsinki, Vantaan kaupunki, YritysVantaan, Espoon kaupunki, YritysEspoo, Haaga-Helia sekä valtakunnalliset kumppanit Nordea, Finnvera, Technopolis, Varma, If, Team Finland, BusinessJyväskylä, Keski-Suomen Liitto, San Francisco, Grano, Laukaan kunta, Jyväskylän Messut, Jyväs-Caravan ja Isku.