Sijoittajan suosikki kiinnostaa kasvuyrityksiä

Kasvu Openin varatoimitusjohtaja Jaana Seppälä sanoo, että hakijoiden runsas määrä on yllättänyt Kasvu Open -tiimin.

”Tällä hetkellä Kasvupoluille valituista yrityksistä noin 70 prosenttia on ilmoittanut halunsa tavoitella Sijoittajan suosikki -palkintoa. Määrä on enemmän kuin osasimme odottaa! Lisäksi Kasvupolkujen hakuaika jatkuu 12. toukokuuta asti, joten miljoonapalkintoa tavoittelevia yrityksiä tulee oletettavasti vielä useita lisää.”

Sijoittajan suosikki- palkintoa voivat tavoitella kaikki Kasvu Openin Kasvupoluille valitut yritykset. Palkinnon saajalle ei ole rajattu tiukkaa toimialaa tai kasvuvaihetta. Olennaisina kriteereinä ovat yrityksen ja sen tiimin näytöt, osaaminen sekä yhdessä arvioitu halu ja kyky vauhdittaa kasvua. Pääpalkinnon myöntäminen edellyttää pääomasijoitus- ja kasvulainaehtojen täyttymistä.  

Miljoonarahoituksen takana Nordea ja Innovestor

Sijoittajan suosikki -miljoonapalkinnon mahdollistavat Innovestor Ltd ja Nordea yhteistyössä Kasvu Openin kanssa. Nordean Vesa Riihimäki ja Innovestorin Tommi Äijälä uskovat palkinnon todennäköisesti menevän jo hieman pidemmällä olevalle yritykselle. Sillä vaikka katse pitää olla suunnattuna tulevaisuuteen, näyttöjä liiketoiminnasta pitää jo löytyä.

Vesa Riihimäki edellyttää voittajayritykseltä uskottavan kasvusuunnitelman, jolla osoitetaan, että miljoona pystytään käyttämään konkreettisiin asioihin.

“Yrityksen pitää pystyä osoittamaan myös muutoin kuin tilauksilla myynnin kasvu sekä kuvaamaan markkinan koko ja kilpailu myös tulevaisuudessa. Näyttöjen lisäksi mitä enemmän konkreettisia kaupallisia sopimuksia on jo tulevalle, sitä vakuuttavampi yritys on.”

Sijoittajan suosikki -palkinnon saaja julkistetaan Kasvu Open Karnevaalissa 23.-24.10.2019 Jyväskylässä.

Lisätiedot:

Jaana Seppälä, p. 050 304 6794

jaana.seppala@kasvuopen.fi

Vesa Riihimäki, p.040 826 2009

vesa.riihimaki@nordea.fi

Tommi Äijälä, p. 050 364 1825

tommi.aijala@innovestor.fi