Suomen Kasvupalkinto Valmet Oyj:lle

Valmet Oyj:n Paperit-liiketoimintalinjan johtaja Jari Vähäpesola vastaanotti Kasvu Openin vuosittain myöntämän Suomen Kasvupalkinnon Jyväskylässä 23.10.2019 järjestetyssä kasvuyritystapahtuma Kasvu Open Karnevaalissa. Palkinto on kunnianosoitus yhteiskunnallisesti merkittävästä ja vastuullisesta kasvusta, jota Valmet toteuttaa. 

– Valmet on maailman johtava teknologian ja palveluiden toimittaja paperi-, sellu- ja energiateollisuudelle. Paperit-liiketoiminnassamme olemme onnistuneet yli kaksinkertaistamaan saamiemme tilausten määrän vuoteen 2013 verrattuna, jolloin Valmet irtautui omaksi pörssiyhtiökseen. Asiakkaat ympäri maailmaa ovat luottaneet Valmetiin ja olemme kyenneet kehittämään teknologioita, jotka ovat osoittautuneet erittäin kilpailukykyisiksi globaaleilla markkinoilla. Samalla olemme työllistäneet merkittävän määrän alihankkijoita, jotka ovat tehneet kanssamme erinomaista yhteistyötä tämän kasvun aikaansaamiseksi, Jari Vähäpesola sanoo.

Valmetin Paperit-liiketoimintalinja toimittaa kartonki-, pehmopaperi-ja paperikoneita ja laitteita sekä koneuudistuksia. Merkittävä osa yhtiön paperiteknologian tuotannosta on Suomessa, joten kotimainen alihankintaverkosto on Valmetin toteutuneessa kasvussa erittäin suuressa roolissa. 

Suomen Kasvupalkinnon saajan valitsee Kasvu Open Board, joka perusteluissaan korosti erityisesti Valmetin vahvoja näyttöjä kasvusta, ja siitä, miten teknologiayhtiöstä rakennetaan maailman parasta palveluyritystä sekä liiketoiminnan välillisiä vaikutuksia alihankintaverkostoon ja vastuullisuuteen. 

Valmet lyhyesti

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Yhtiössä työskentelee 13 500 henkilöä ympäri maailmaa, joista noin 5000 Suomessa. 

Valmetin vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Yhtiön edistykselliset palvelut ja automaatioratkaisut parantavat asiakkaiden tuotantoprosessien luotettavuutta ja suorituskykyä sekä tehostavat raaka-aineiden ja energian käyttöä.

Valmetin liikevaihto vuonna 2018 oli noin 3,3 miljardia euroa. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä.

Palkinto keskisuomalaisen muotoilijan käsityötä

Pronssisen palkinnon on muotoillut keskisuomalainen kuvanveistäjä Samuli Alonen. Valetun veistoksen jalustana toimiva ylösalaisin käännetty ruukku kuvastaa kasvulle olennaista uudelleen ajattelua ja erottumista kilpailijoista. 

Tunnustuksen lisäksi voittaja sai Isku Interiorin 3000 euron arvoisen Työympäristön kehittämisen asiantuntijapalvelupaketin. Palkinnon ojensi Isku Interiorin operatiivinen johtaja Jari-Pekka Jokio.  

Suomen Kasvupalkinnon historia

Kasvu Open jakaa kerran vuodessa Suomen Kasvupalkinnon yritykselle, joka on tehnyt rohkeita päätöksiä viennin, uusien työpaikkojen ja innovaatioiden edistämisessä ja on poikkeuksellisella tavalla nostanut Suomen taloutta kasvuun.

Ensimmäinen Kasvupalkinto Kasvu Open Karnevaalissa vuonna 2015 vuorineuvos Kari Jordanille ja Metsä Groupille uuden sukupolven biotuotetehdasinvestoinnista Äänekoskelle. Toinen palkinto myönnettiin Ponsse Oyj:lle Einari Widgrenin mittavasta elämäntyöstä, kolmas Valmet Automotivelle sen mittavasta investoinnista ja tuotantomäärien nopeasta nostamisesta ja neljäs Meyer Turku Oy:lle telakan merkittävistä vaikutuksista työllisyyteen ja talouteen.

Suomen Kasvupalkinnon saajan valitsee Kasvu Open Board, johon kuuluvat: Iiro Korander (Nordea), Ilari Abdeen (Varma), Mikko Pulkkila (MarkkinointiAkatemia), Anne Sandelin (Jyväskylän kaupunki), Veli-Pekka Päivänen (Keski-Suomen liitto), Juuso Heinilä (Finnvera), Kirsi Adamsson (KPMG), Tommi Äijälä (Innovestor), Ilkka Maulavirta (Vauraus) ja Karri Hautanen (Technopolis).

Lisätiedot:

Jaana Seppälä
Kasvu Open
Toimitusjohtaja
050 304 6794
jaana.seppala@kasvuopen.fi

Anu Salonsaari-Posti
Valmet
Johtaja, viestintä, markkinointi ja kestävä kehitys
+358 10672 0000
anu.salonsaari-posti@valmet.com

Jari Vähäpesola
Valmet
Paperit-liiketoimintalinjan johtaja
040 558 6555
jari.vahapesola@valmet.com