Yrityksen arvo kasvaa, kun ihmiset kasvavat. Kun ihmiset vahvistuvat ja oppivat kasvun taitoja, yritys saa käyttöönsä valtavan voimavaran kasvun moottoriksi. Osaan auttaa sinua puhumaan omista ja yrityksesi vahvuuksista. Näin opit vahvistamaan jo tiedossasi olevaa ja saatat löytää jonkin aivan uuden potentiaalin lähteen ja siten vauhdittaa sinun ja teidän kasvua.
Resurssiviisas työskentely on erityisalaani: olen erikoistunut yhden tapaamisen työskentelyyn. Asiakaslähtöisyys, tulevaisuusorientaatio, voimavarojen vahvistaminen ja arkinen puhetapa ovat toimintani ytimessä.
Arjessani kasvupsykologina työskentelen organisaatioiden työntekijöiden kanssa heidän voimavarojensa vahvistamiseksi ja johdon kanssa potentiaalin vapauttamiseksi ja inhimillisten voimavarojen hyödyntämiseksi yhä paremmin jokaisen yrityksen omalla uniikilla tavalla. Asiakkaitani ovat kasvuyritykset, monikansalliset korporaatiot, tavalliset, pienet ja keskisuuret yritykset, jotka haluavat tehdä työtään parhaalla mahdollisella tavalla sekä aivan pienet 1-3 hlön yrittäjänsä näköiset yritykset.