Hei,

Olen partner, headhunter ja henkilöstöalan yrittäjä, jolla on taustalla pitkä johtamiskokemus erilaisista tehtävistä finanssisektorilla. Olen työskennellyt pankissa yrityspankkiirina, sekä pitkään myös vakuutusyhtiössä riskienhallinnan ja vakuuttamisen parissa. Riskienhallinnan ja rahoittamisen lisäksi on minulle kertynyt kokemusta myyntiorganisaation vetämisestä ja kehittämisestä, sekä erilaisten tulosvastuullisten yksiköiden johtamisesta.

Nykyisessä työssäni keskityn rekrytointeihin ja autan yrityksiä erityisesti avainhenkilöiden palkkaamisessa ja löytämisessä suorahaun keinoin.

Lisäksi toimin hallituksen ulkopuolisena jäsenenä muutamassa pk-yrityksessä, joissa olen ollut mukana mm. strategian luomisessa, rahoitusneuvotteluissa ja yritysrakenteiden muutoshankkeissa.

Olen toiminut pitkään yrittäjien apuna auttamalla investointien toteutumisessa, hallitsemalla yritysten riskejä ja löytämällä juuri oikeanlaisia osaajia yrityksiin.

Kasvu Open sparraajana olen ollut myös aiemmin ja koen sen mielekkäänä tapana oppia toisiltamme. Annan mielelläni osaamiseni ja kokemukseni käyttöönne myös tänä vuonna.

Menestystä kasvupolullenne!