Haluan auttaa pieniä yrityksiä selkeyttämään toimintaansa ja kasvamaan. Monilla aloittavilla yrityksillä on haasteita mm. hyvien asiakkaiden hankinnassa, markkinoinnissa ja priorisoinnissa. Erityinen vahvuuteni sparraajana on auttaa tiimejä navigoimaan tavoitteisiinsa epävarmuudessa ja hahmottamaan mikä on oleellista missäkin vaiheessa.

Olen työskennellyt kohta vuosikymmenen lääketeollisuuden innovaatioiden kaupallistamisessa Suomessa ja ulkomailla. Osaamiseni ulottuu tuotekehityksestä lanseerauksen kautta myynnin kasvattamiseen sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Olen myös vienyt eteenpäin tehokkuutta ja työhyvinvointia parantavia muutoksia yritysten toimintatavoissa ja kulttuurissa.

Ymmärrän hyvin myös terveydenhuoltoon liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Tutkimustaustani ansiosta voin auttaa myös lääketieteeseen ja lääkekehitykseen liittyvän tutkimuksen kaupallistamisessa.