Moikka, mä olen Kaisa!
Kokemusta minulla on 17 vuotta myynnin ja asiakkuuksien maailmasta. Kannukset olen ansainnut myynnin korkeakoulussa opetellen ydintaidot aina tapaamisten sopimisesta myyntiin sekä useita satoja ihmisiä työllistävien palvelukokonaisuuksien johtamiseen. Prosessit ja systemaattisuus ovat lähellä sydäntäni. Vahvuuteni näen etenkin myyntiprosessin mahdollisten pullonkaulojen löytämisessä.
Supervoimiani on kyky kysyä oikeita kysymyksiä ja lukea riveiltä sekä niiden välistä. Lisäksi hahmotan isoja kokonaisuuksia unohtamatta kuitenkaan yksityiskohtia. Olen aidosti kiinnostunut ja utelias asioista sekä ihmisistä.

Vapaa-ajalla vietän aikaa perheeni kanssa mm. ulkoillen ja toimien joukkueenjohtajana poikani fudisjoukkueelle.

Uskon siihen, että jokainen olemme vielä keskeneräisiä ja kaikilla meillä on uutta opittavaa.