Olen kokenut ja monipuolinen neuvonantaja kasvuhakuisen brändäyksen, markkinoinnin, myynnin ja asiakkuushallinnan kehittämisessä.
Tein 20 vuoden uran kansainvälisissä konsulttiyrityksissä ja Suomen eturivin mainostoimistojen johtotehtävissä ennen siirtymistäni itsenäiseksi konsultiksi vuonna 2011.
Minulla on kokemusta kymmenien brändistrategioiden ja markkinointikonseptien suunnittelusta ja toimeenpanosta monilla eri toimialoilla, Suomen lisäksi lähes 30 maassa. Erikoisosaamistani on rakentaa kasvua differoivalla ja kustannustehokkaalla markkinoinnilla 360 asteen keinovalikoimaa hyväksi käyttäen.
Kansainvälinen kokemukseni on keskittynyt erityisesti alkoholijuoma- ja elintarvikealan sekä teollisuusyritysten markkinointiin ja brändäykseen. Viime vuosien painopistealoinani ovat näiden ohella olleet varsinkin ICT- ja hyvinvointipalvelut.