Työskentelen Senior International Business Advisorina sekä Nordic Hub Managerina Viexpolla. Viexpo auttaa suomalaisia yrityksiä kansainvälistymisen eri vaiheissa. Roolissani toteutan erilaisia vienninedistämishankkeita pääasiassa Pohjoismaihin, messuosastoja kansainvälisille messuille sekä fact finding -matkoja, joilla tavataan potentiaalisia asiakkaita ja kartoitetaan uusia markkinoita. Autan yrityksiä luomaan uusia verkostoja ja avaamaan kanavia Skandinavian markkinoille. Neuvon yrityksiä kansainvälistymiseen liittyvissä kysymyksissä ja toteutan yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa yritysten omien tarpeiden mukaan räätälöityjä toimenpiteitä kansainvälistymisen saralla.
NordicHub toimii sillanrakentajana Pohjoismaisten yritysten, klustereiden ja verkostojen välillä. Autamme yrityksiä kasvamaan pohjoismaisille markkinoille. Yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa edistämme ja mahdollistamme klustereiden välistä yhteistyötä. Nordic Hub järjestää mm. mielenkiintoisia webinaareja klusteriyhteistyöstä sekä muita tapahtumia.

Osaamisalueet

Toimialaosaaminen