Olen Kirsi Manelius, Suomen Motivaatiotalo Oy:n osakas, toimitusjohtaja ja RMP Motivaatiovalmentajien sertifiointikouluttaja. Tässä työssä pyrin toteuttamaan Motivaatiotalon ”Jokaisella ihmisellä on oikeus tuntea omat motiivinsa” -missiota ja tarjota organisaatioille eväitä kehittyä sellaiseksi toimintaympäristöksi, jossa motivoituneet työntekijät tekevät parhaansa, jotta asiakkaiden tarpeet ja toiveet toteutuvat asiakkaan toivomalla tavalla. – Minkälaisen työyhteisön sinä haluat yrityksestäsi rakentaa ja minkälaista palvelua asiakkaillesi tarjota?

Aloitin yrittäjän urani vuonna 2012 perustamalla oman valmennusyrityksen Ilona Valmennus Oy:n, jonka sivutoimisena yrittäjänä edelleen toimin. Yrittäjyyttä olen opiskellut suorittamalla Markkinointi-instituutin järjestämän Yrittäjän ammattitutkinnon 2013 – 2014.

Ennen yrittäjäuraani hankin monipuolista kokemusta ja osaamista vuorotellen asiantuntijana ja esimiehenä Nokia Oyj:ssä yli 16 vuoden ajan. Noin vuosina minulle tuli tutuksi toimiminen monikulttuurisessa ympäristössä osaamisen kehittämisen, koulutuksen, muutoksen hallinnan ja toiminnan kehittämisen moninaisissa tehtävissä. Eri aikavyöhykkeillä toimivien virtuaalitiimien johtaminen ja motivointi olivat minulle arkipäivää jo reilut 20 vuotta sitten, samoin kyvykkyyksien kehittäminen ja osaamisen jakaminen sekä globaalien verkostojen fasilitointi.

Kaikkea tätä vuosien varrella keräytynyttä osaamispääomaani haluan nyt jakaa teidän kasvuyritysten ja sitä kautta Suomen parhaaksi!