Minulla on pitkä kokemus liiketoiminnan digitalisoinnista, IT-kehityshankkeiden johtamisesta ja muutosjohtamisesta kansainvälisissä yrityksissä. Hankejohtajana olen vetänyt monikansallisia tiimejä ja johtanut niiden työtä Telialla, Nokiassa ja Microsoftilla.

Liiketoiminnan kehitystyötä olen tehnyt erityisesti myynnin ja markkinoinnin parissa, liittyen mm. verkkokauppaan, asiakassuhteiden hallintaan (CRM), tuotelanseerauksiin ja digitaalisen markkinointiin.

Toimialaosaamista minulla on ICT-sektorin lisäksi kaupan alalta ja olen työskennellyt myös mainos- ja digitoimiston johtajana.

Olen valmistunut Helsingin Kauppakorkeakoulusta pääaineenani markkinointi. Työmetodeista tuttuja ovat mm. ketterät SCRUM-metodit, palveluiden LEAN-prosessikehitys sekä palvelumuotoilu.

Tällä hetkellä työskentelen headhunterina suorahakua ja rekrytointipalveluja tarjoavassa InHunt Groupissa ja autan paikallisia yrityksiä löytämään osaajia mm. digitaaliseen liiketoimintaan, kansainväliseen toimintaan sekä palvelualoille.

Sparraan yrityksiä useimmiten myynnistä, markkinoinnista, liiketoiminnan digitalisoinnista sekä osaavan tiimin rekrytoinnista.

KasvuOpenissa olen sparrannut viime vuosien aikana noin 50 yritystä.