Olen ratkaisukeskeinen, eteenpäin katsova, innostava ja kokenut yrittäjien, esihenkilöiden ja tiimien valmentaja Heinolasta. Yrittäjänä olen toiminut vuodesta 2008 ja kohdannut yrittäjiä sadoilta eri toimialoilta shamaanista somemarkkinoijaan ja sähkömiehestä talousasiantuntijaan. Nykyisin sanonkin, että mikään laillinen liiketoiminnan ala ei ole minulle ihan vieras.
Pääosaamiseni liittyy yrityksen perustoimintoihin, liikeideaan ja sen kirkastamiseen, strategiaan, ihmisten johtamiseen ja esihenkilötyöhön, asiakasvalintaan sekä tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen.
Lisäksi olen perehtynyt itsensäjohtamiseen ja ajanhallintaan, itse- ja yhdessäohjautuvuuteen ja tiimitoimintaan. Uusimpana osaamisalueenani on neuromoninaisuus, jota tarkastelen sekä yksilötasolla, että työyhteisön näkökulmasta.
Vastuullisuus-asioissa vahvuuteni on erityisesti sosiaalisen vastuullisuuden kentällä, työyhteisön kehittämisessä paremmaksi huomioimaan mm. eri-ikäisiä, eri kulttuuritaustaisia tai eri elämäntilanteessa olevia työntekijöitä sekä yhteisöllisyyden ja työhyvinvoinnin teemoissa. Toki ympäristö- ja talousnäkökulmat vastuullisuudessa ovat myös minulle tuttuja