Intohimoni yrittäjyyteen on vienyt minut mukaan moneen. Pariin yritykseen, muutamaan yhdistykseen satoihin mahtaviin tilaisuuksiin tutustumaan yrittäjyyteen jokaisesta kulmasta. Toimin Suomen Uusyrityskeskusten puheenjohtajana sekä myös Vantaan Uusyrityskeskuksen (Yritys Vantaa) sekä Helsingin Uusyrityskeskuksen (Business Helsinki) hallitusten puheenjohtajana. Toimin ohjelmistoalalla lähes 17 vuotta yritysten sähköisen taloushallinnon parissa, kunnes tänä vuonna irtaannuin onnistuneen yrityskaupan jälkeen yhtiöstä. Ammatillisen osaamiseni olen keskittänyt tehokkaan myynnin aikaansaamisiseen markkinoinnin ja myynnin keinoin. Markkinoinnissa on mielestäni paljon mahdollisuuksia paitsi saada uusia asiakkaita, myös oppia jatkuvasti mitä pitäisi tehdä paremmin. Sekä markkinoinnissa, että yrityksessä, tuotteistuksessa, asiakaspalvelussa. Siksi markkinoinnin mittaaminen ja mitattavissa olevan markkinoinnin tekeminen onkin paitsi antoisaa, myös mielestäni yrityksen tärkeimpiä asioita.

Mutta onko yrityksen aina pakko kasvaa? On! Mutta tähtäämällä suoraan liikevaihdon kasvuun, unohtuu monesti se tärkeämpi. Yrityksen on ensin kasvettava yrityksenä. Siksipä tykkäänkin haastaa yrityksiä miettimään aidosti kasvun hidasteita. Missä on kulloinkin suurimmat ongelmat, jotka ratkaisemalla yritys kasvaa nopeammin.