Johdan Nordean Pohjois-Suomen yritysaluetta. Vastaan alueeni tuloksesta ja henkilöstöä on noin 50. Työ on vahvasti sekä myynninjohtamista että kokoaikaisen muutoksen hallintaa. Olen koulutukseltani juristi ja työhistoriani pankissa on 16 vuotta, jonka aikana olen työskennellyt sekä asiakasrajapinnassa että tuotekehityksessä.

Minulla on kokemusta myös pk-yritystoiminnasta eli toimin kahdessa yrityksessä hallituksen jäsenenä ja hallituskokemusta on kertynyt yhteensä noin 20 vuotta. Olen myös perustajaosakkaana Sangen Oy:ssä eli Tornion Panimon palauttamista rakentavassa yhtiössä.

Yrittäjyys ja yrittäjien haasteiden ratkaiseminen on lähellä sydäntäni. Vahvin osaamiseni on yrityksen kasvun rahoituskysymyksissä, mutta myös kasvuun ja liiketoiminnan kehtitykseen liittyvät strategiset valinnat kuuluvat keskeisesti osaamiseeni.