Hei!

Olen alkujani Etelä-Pohjanmaalta ja pohojalaiset juureni sekä näkyy että kuuluu. Vuosien varrella tieni on vienyt minut työn ja perheen perässä Uudellemaalle ja olen kotiutunut tänne hyvin. Myynnin ja yritystoiminnan parissa olen viettänyt lähes koko aikuisikäni eli yli 20 vuoden ajan.

Intohimonani on saada asiat tapahtumaan, olen toiminnan mies! Myyntiä tulee mielestäni yksinkertaistaa, selkeyttää ja seurata aktiivisesti, sillä tällöin oikeita asioita tapahtuu ja tuloksia syntyy.

Myynnistä pitää nauttia ja myyjillä pitää olla turvalliset ja selkeät puitteet onnistua omassa työssään. Saan erityisiä kiksejä myyjien onnistumisen esteiden poistamisesta sekä myyjien valmentamisesta parempiin suorituksiin ja itsensä ylittämisiin.