Olen Topi Sääskilahti ja toimin asiakasvastuullisena johtajana Nordean Startup & Growth – yksikössä Helsingissä. Yksikkömme on nimensä mukaisesti keskittynyt auttamaan erityisesti alkuvaiheen ja kovan kasvun vaiheessa olevia, skaalautuvan liiketoiminnan yrityksiä. Tarjoamme asiakkaille mm. sparrausta, monipuolisia oman ja vieraan pääoman ehtoisia rahoitusratkaisuja, sekä laajat kansainväliset verkostomme käyttöön. Olen toiminut reilut 10 vuotta monipuolisissa yritysrahoituksen tehtävissä. Koulutukseltani olen KTM. Nykyisessä tehtävässä vastaan nimettyjen yritysasiakkaiden kaikesta pankkiasioinnista, yhdessä asiakkuudenhoito-tiimini kanssa. Oma erityisosaaminen liittyy laajasti yrityksen kasvun kehittämiseen, sekä kasvun monipuoliseen rahoittamiseen. Asiakaskuntaani kuuluu eri kasvun vaiheessa olevien yritystenlisäksi myös VC-rahastoja, family-officeja, sekä erilaisia businessenkeli-yhteisöjä, mikä takaa laajan näkemyksen ja kontaktit pohjoismaiseen pääomasijoitus- ja kasvuyrityskenttään.