QOCO Systems oli piilossa oleva helmi

SUPERFINNS-ohjelman tuomariston mukaan QOCO Systems tekee kansainvälistä, vakuuttavaa bisnestä. Yrityksellä on tarkka fokus ja voittajan meininki. Kuvassa QOCOn Tomi Kaukinen, Ilari Neitola ja Teemu Huttunen.


Vuonna 2009 perustettu QOCO Systems syntyi perustajajäsen Ilari Neitolan intohimosta ilmailualaan ja koodaamiseen, QOCO Systemsin toimitusjohtaja Matti Nevala kertoo.

– Ilari opiskeli aikanaan lentotekniikkaa ja koodaili vapaa-ajallaan. Finnairilla töissä ollessaan hän huomasi, että toimialalla on paljon tarvetta digitalisaatiolle. Paras tapa edistää asiaa oli tietysti perustaa oma firma, Nevala sanoo.

Viisi vuotta sitten yrityksen strategian fokus asetettiin täysipainoisesti yrityksen omiin tuotteisiin, eli SaaS-liiketoimintaan. Tällöin luotiin myös vahva kasvusuunnitelma.

”Olemme alusta asti tähdänneet vahvaan kansainvälistymiseen.”

Tällä hetkellä yrityksen asiakkaita ovat muun muassa Rolls-Royce ja TAP Portugal. QOCO Systems on kasvuyritysten kentässä siinä mielessä harvinaisuus, että kotimaisia yrityksiä asiakkaana on vain yksi.

– Olemme alusta asti tähdänneet vahvaan kansainvälistymiseen. Nyt olemme valmiita seuraavaan isoon askeleeseen, Nevala sanoo.

QOCO Systemsin Tomi Kaukinen pitchasi SUPERFINNS-ohjelman finaalitapahtumassa.

SUPERFINNS hioi strategiasta löysät pois

SUPERFINNS-ohjelmassa haastetaan yrityksen toiminta funktio kerrallaan. QOCO Systemsille aika oli enemmän kuin otollinen kunnon perkaamiseen.

– Saimme koeponnistaa omaa ajattelua ja hyödyntää ammattilaisten näkemyksiä myös sieltä boksin ulkopuolelta. Kovassa kasvussa olevissa yrityksissä aika ja ajattelu kohdistuu usein tulipaloihin ja operatiiviseen puoleen. SUPERFINNS nostaa katsetta päivittäisestä tekemisestä laajempiin strategisiin kysymyksiin, Nevala sanoo.

Ohjelman sparraajat olivat Nevalan mukaan kaikki kokeneita oman alansa asiantuntijoita, jotka osasivat kysyä juuri ne olennaisimmat kysymykset. Kysymyksiin oli myös löydettävä vastaus, mitä auttoi kiteyttämään omia näkemyksiä. Tässä prosessissa QOCO Systemsin kehitteillä ollut strategia hioutui timanttiseksi.

”Panostamme Euroopan ja Lähi-Idän markkinaan, loppuvuodesta on edessä laajentuminen USA:n markkinoille.”

Sparraus kannusti tuntemaan ylpeyttä omista saavutuksista

Sparraajilta saadulla kannustuksella oli myös iso merkitys QOCO Systemsille. Ilmailualan taustalla vaikuttavat toimijat nousevat harvoin valokeilaan. Nevala kokee, että QOCO on ollut pitkään ikään kuin piilossa oleva helmi.

– Toimiala on tärkeä, mutta ei kovin mediaseksikäs. Teemme tärkeää työtä hienojen asiakkaiden kanssa, harvalla nuorella yrityksellä on tällaisia referenssejä. Oli hienoa, että SUPERFINNS-ohjelmassa tämä huomattiin ja sitä myös arvostettiin.

QOCO Systemsin sinnikäs työskentely palkittiin aivan vastikään myös Juuri Partnersien tekemällä useamman miljoonan sijoituksella.

Nevalan mukaan oli tärkeää, että sparraajat kannustivat olemaan rohkeasti ylpeitä tehdystä työstä ja ansaituista saavutuksista. Ylpeys ja intohimo omaa tekemistä kohtaan auttavat tuomaan yritystä esiin myös kasvuyrityksen kaipaamille uusille osaajille.

– Me tarjoamme tekijöille mielekkäitä haasteita. Nyt panostamme Euroopan ja Lähi-Idän markkinaan, loppuvuodesta on edessä laajentuminen USA:n markkinoille. Haemme merkittävää kasvua ja tahtotilamme on sen mukainen.

QOCO Systemsin tuotteet vastaavat ilmailualan tarpeisiin

Lentokonehuoltoon liittyviä prosesseja digitalisoiva QOCO Systems vastasi täsmällisesti SUPERFINNS-ohjelman voittajan kriteereihin. Yrityksellä on selkeä ja skaalautuva bisnesmalli, markkinapotentiaalia, kunnianhimoinen ja osaava tiimi sekä rohkeutta ajatella isosti.

– QOCO Systemsissä erityisen hienoa oli hyvä ja valmis tuote, joka on ison menestystarinan kynnyksellä, sanoo Nordea Startup & Growth -kasvuyrityspankin johtaja ja tuomariston puheenjohtaja Vesa Riihimäki.

Nyt QOCO Systemsillä on selkeä strategia ja kasvua tukeva organisaatiomalli, jonka avulla yritys on valmis kansainväliseen kasvuun.