Brighterwave Oy: “Jengi tulee vetämään hihasta ja antamaan käyntikortteja.”

Brighterwave Oy osallistui toimialakohtaiseen (myynti ja markkinointi) Kasvupolku®-sparrausohjelmaan vuonna 2018. Lisätyn todellisuuden älylaseja kuluttajille ja ammattikäyttöön kehittävä Brighterwave lähti mukaan sparraukseen tähtäimessä vinkit myynnin ja markkinoinnin kehittämiseen.

”Sparraus on auttanut ottamaan rönsyt pois tekemisestä ja olemme pystyneet keskittymään olennaiseen.”

Sparrauspäivissä Tomi Jouhti, yksi yrityksen perustajista, tapasi yhteensä yli 10 sparraajaa, joilta hän sai kaivattuja uusia ideoita tulevan kasvun rakentamiseen.

“Mitään suurta muutosta ei ole strategiassamme tapahtunut, mutta olemme päässeet hiomaan siitä timanttia yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Sparraus on auttanut ottamaan rönsyt pois tekemisestä ja olemme nyt pystyneet keskittymään olennaiseen,”  Jouhti sanoo.

Tomi Jouhti pitchasi kasvuyritystapahtuma Kasvu Open Karnevaalissa vuonna 2018.

Julkinen pitchaus poiki paljon kontakteja

Kasvu Open Karnevaalissa Jouhdin fiilis oli korkealla, vaikka hän kuvaakin päiviä puolimaratoniksi tai jopa maratoniksi. Jouhdin mukaan pitchaaminen suurelle yleisölle ei ole koskaan ollut helppoa tekniikan tohtorille — Kasvu Openissa pääsikin todella haastamaan itseään ja venymään omille äärirajoille.

Kuitenkin, matka sparrausohjelmassa oli kaiken työn arvoista; Kasvu Open Karnevaalissa palveluntarjoajat, potentiaaliset uudet hallituksen jäsenet, sijoittajat sekä mahdolliset pilottiasiakkaat ovat tulleet ojentamaan käyntikorttejaan ja ilmaisseet halunsa keskustella yhteistyömahdollisuuksista jo heti seuraavalla viikolla.

“Takki alkaa olemaan aika tyhjä. Paljon uusia kontakteja, jengi tulee vetämään hihasta pitchauksen jälkeen ja antamaan käyntikortteja. Kaikki tuntee mut, mutta mä en tunne ketään — vielä.”