Ekologisen rakentamisen edelläkävijä vannoo kiertotalouden nimeen

Luomoa on Vuoden kasvuyritys 2021

Savonlinnalainen kasvuyritys Luomoa on kehittänyt uudenlaisen sisärakentamisen mallin, joka tarjoaa kestävän vaihtoehdon jatkaa rakennusten elinkaarta ja toteuttaa aidosti muunneltavia tiloja tulevaisuuden tarpeisiin. Innovatiivinen ote ja kasvun asenne johdattivat Luomoan Vuoden kasvuyritykseksi pienten yritysten sarjassa.

Rakentaminen on yksi maailman saastuttavimmista toimialoista. Mutta voisiko sisätiloja rakentaa entistä ympäristöystävällisemmin, kustannustehokkaammin ja nopeammin – ja pitää silti estetiikasta kiinni? Entä voisiko samoja tiloja muunnella myös joustavasti erilaisiin tarpeisiin?

Tällaisten kysymysten äärellä Luomoan ideanikkarit painivat ennen kuin yritys virallisesti perustettiin vuoden 2019 alussa. Takana oli kolme vuotta aktiivista tuotekehitys- ja pilotointityötä.

– Halusimme kyseenalaistaa sisärakentamisen perinteisiä menetelmiä, sillä koimme, että rakennusala kaipaa kipeästi uudistamista. Alan tuottavuus on nykyään vain 10–20 prosenttia, ja työmaalla ajasta noin 70 prosenttia kuluu turhaan odotteluun, Luomoan asiakkuuksista ja myynnistä vastaava Jukka Palomäki valottaa yrityksen syntytarinaa.

Niinpä Luomoa kehitti ketterän järjestelemän, jonka modulaarisilla tilaelementeillä sisätilat voidaan rakentaa täysin muuntojoustaviksi. Näin ne mukautuvat myös tulevaisuuden tilallisiin ja teknologisiin muutoksiin. Kuka tietää, mitä tiloilta vaaditaan vaikkapa 5,10, 50 tai 100 vuoden kuluttua?

Vahvan tuotekehityksen ytimessä on Palomäen mukaan intohimo luoda uutta kestävästi ja laadukkaasti – sekä kuunnellen tarkasti asiakkaiden toiveita. Uteliaat katseet ovatkin kääntyneet kasvuyritykseen, joka jaksaa yllättää innovaatioillaan.

Kiertotalous ja vastuullisuus kasvuyrityksen bisneksen lähtökohtina

Luomoan liiketoiminta pohjautuu kiertotalouteen, tarjoaahan vastuullisuus globaalina megatrendinä mahdollisuuden tehdä vahvaa kasvua nyt ja tulevaisuudessa. Kiertotalous näkyy ennen kaikkea yrityksen muuntorakentamisen ideologiassa.

– Koska jopa 99 prosenttia maailman rakennuskannasta on jo rakennettu, ekologisempaa on keskittyä niihin, eikä vain purkaa vanhoja ja rakentaa tilalle uutta. Kun vanhoja rakennuksia kunnostaa uuteen uskoon, niiden elinkaari moninkertaistuu, Palomäki toteaa.

Nykyään tiloja onkin paljon tyhjillään tai vääränlaisessa käytössä. Luomoa on vastannut ongelmaan erilaisten kiinteistökehityshankkeiden avulla. Tällöin esimerkiksi tehdaskiinteistö voidaan muokata näppärästi toimistotiloiksi tai tavaratalo terveydenhuollon käyttöön. Toisin sanoen kiinteistöt tuodaan vaikkapa 80-luvulta takaisin tähän päivään.

Lisäksi kasvuyritys panostaa kestäviin materiaalivalintoihin ja niiden kierrätysasteeseen: jos uusiovillakankaita hyödynnetään akustiikkapaneeleissa, vanhoista kalastusverkoista tehtyjä mattoja käytetään sisustuksessa. Taipuvatpa tuotteet myös vuokraustarpeisiin, sillä ne voidaan purkaa helposti osiin ja koota uudelleen.

– Kun muutamme rakennusalaa sisältäpäin entistä vastuullisemmaksi, tuotamme samalla asiakkaillemme lisäarvoa tarjoamalla kustannustehokkaita ja nopeita rakentamisen ratkaisuja – olipa kyseessä sitten kiinteistösijoittaja, tilan hallinnoija tai loppukäyttäjä, Palomäki vakuuttaa.

Luomoa on Vuoden kasvuyritys
Kasvu Open -matka antoi Luomoalle uskoa jatkaa kiertotalouden tiellä, sillä sen merkitys tulee vain kasvamaan globaalisti, , Luomoan asiakkuuksista ja myynnistä vastaava Jukka Palomäki sanoo.

Koronan kiihdyttämä työn murros tarjosi kasvun paikan

Luomoa suunnittelee ja valmistaa kaikki tuotteensa Suomessa. Omien kokoonpanotilojensa sekä alihankkijaverkostonsa ansiosta yritys on onnistunut skaalaamaan toimintaansa kotimaan markkinoilla. Kotimaisuus on valinta, joka helpottaa etenkin aktiivista tuotekehitystä. Myös asiakkaat arvostavat suomalaista työtä.

Kun koronatilanne jysähti päälle keväällä 2020, työn tekemisen tavat joutuivat yhteiskunnassa myllerrykseen – tai ainakin korona kiihdytti meneillään ollutta murrosta. Toimitilojen tarpeet muuttuivat hetkessä, mikä oli suotuisa tilanne Luomoalle.

– Koronan iskiessä oli onni, että tuotantomme ja alihankkijamme sijaitsevat Suomessa. Toki tietyt materiaalit, kuten lasi ja kankaat, tulevat edelleen ulkomailta. Onnistuimme koronasta huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – kasvamaan vauhdilla, Palomäki sanoo.

Jos viime tilikaudella(2020) Luomoan liikevaihto oli noin miljoona euroa, kolmen vuoden sisällä kasvuyritys tavoittelee 10–15 miljoonan euron liikevaihtoa. Samalla henkilöstömäärä on aikomus tuplata nykyisestä 12 työntekijästä reiluun 20 osaajaan.

Kiinteistökehittämisen johtavaksi brändiksi maailmanmarkkinoille

Bio- ja kiertotalouden Kasvupolku oli Luomoalle tänä vuonna arvokas kasvun paikka, kun se pääsi kokeneiden ammattilaisten sparrattavaksi. Ulkopuolisten sparraajien näkökulmat tarjosivat yritykselle eväitä muun muassa omien prosessien kehittämiseen, kansainvälistymiseen ja rahoitukseen.

– Sparrauspäivinä pääsimme miettimään, mikä Luomoa oikeasti on ja mitä kohti olemme menossa. Tuolloin kiteytyi paljon sellaista, jota emme olisi välttämättä muuten ryhtyneet pohtimaan niin syvällisesti, Palomäki kuvailee.

Kasvu Open -matka antoi kasvuyritykselle uskoa jatkaa kiertotalouden tiellä, sillä sen merkitys tulee vain kasvamaan globaalisti. Palomäki muistuttaa, että esimerkiksi EU:n lainsäädäntö ohjaa tällä hetkellä rakennusalaa kohti vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta, mikä luo Luomoan kaltaisille ympäristöystävällisille ja kiinteistöjen elinkaarta pidentäville ratkaisuille kovan kysynnän. 

– Koska haluamme olla kiinteistökehittämisen ja muuntorakentamisen johtava brändi maailmalla, pyrimme nyt vahvasti kansainvälisille markkinoille. Luontainen kasvumme suuntautuu ensiksi saksankielisiin maihin, joissa arvostetaan suomalaisuutta ja ekologisia arvoja, Palomäki muotoilee.

LUE: Vuoden kasvuyritykset 2021 ovat Luomoa Oy ja Unikie Oy