Hae mukaan Etelä-Pohjanmaan Kasvupolku® -sparrausohjelmaan

Haku Etelä-Pohjanmaan kasvuyrittäjille räätälöityyn Kasvupolku®-sparrausohjelmaan on auki. Ohjelmassa saat henkilökohtaista sparrausta liiketoimintaan, ja verkostoidut oman alueen yrittäjien ja valtakunnallisesti merkittävien kumppaneiden kanssa.

Etelä-Pohjanmaan Kasvupolku® -sparrausohjelma on työkalu Etelä-Pohjanmaan yrityksille, jotka tavoittelevat liiketoiminnan kasvua ja kaipaavat ulkopuolista näkökulmaa siihen, miten bisneksen voi viedä seuraavalle tasolle.

Ohjelmassa kasvuyritys saa sparrausta muun muassa rahoitusosaamisen kartuttamiseen sekä yrityksen myyntiin ja markkinointiin. Sparrauksen teemat määrittelee kasvuyrittäjä. Ohjelman tavoite on sparrata jokaisen yrityksen bisnes vähintään karvan verran lähemmäksi asetettuja tavoitteita. 

– Kasvupolku on mille tahansa yhtiölle erinomainen työkalu keksiä itsensä uudelleen. Kun perustelee oman yrityksensä toimintatavat ensin itselleen, vasta sitten ne voi esittää uskottavasti myös ääneen muille, Vuoden kasvuyritys Unikien kehitysjohtaja Jouni Salo sanoo.

HAE MUKAAN! Hakuaika 14.2.-20.3.2022.

Sparraus on maksutonta kaikille mukaan valituille yrityksille.

Yrittäjille maksuttoman sparrauksen mahdollistavat Kasvu Openin valtakunnalliset kumppanit yhdessä Kasvupolku®-kumppaneiden kanssa. 

Etelä-Pohjanmaan Kasvupolun kumppanit ovat: Accountor, Alavuden kehitys, Etelä-Pohjanmaan kauppakamari, Etelä-Pohjanmaan liitto, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät, Ilmajoen kunta, I-Mediat, Into Seinäjoki, Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu, Kauhajoen kaupunki, Kurikan kaupunki, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu, Uusyrityskeskus Neuvoa Antava ja Viexpo.

Lisätietoja Kasvupolku®-sparrausohjelmista

LISÄTIEDOT