Korona muuttaa tapahtuma-alaa

Koronapandemian aiheuttama poikkeustila on haastava tapahtuma-alalle ympäri maailmaa.
Julkisia kokoontumisia rajoitetaan ja tapahtumia joudutaan siirtämään tai perumaan.

Suurkuvatalo Raikuan toimitusjohtaja Timi Marttinen uskoo, että poikkeustilanne on
tapahtuma-alalle paikka pysähtyä miettimään: Mihin voin omalla toiminnalla vaikuttaa – mihin
en? Millaisia mahdollisuuksia ja sudenkuoppia tapahtumilla on poikkeustilanteessa? 

– Kohtaamisten tarve ei tule loppumaan eikä häviämään poikkeustilan jälkeen. Parempi kysymys mielestäni on, mistä pisteestä haluamme jatkaa tapahtumien ja elämysten tuottamista poikkeustilan jälkeen? Nyt on mahdollista tehdä tuosta pisteestä parempi kuin se mihin tapahtumat koronan vuoksi pysähtyivät, Marttinen sanoo, ja jatkaa:

– Täytyy myös muistaa, ettei korona ole syyllinen kaikkeen. Optimistinen suhtautuminen auttaa löytämään mahdollisuuksia, joita tilanteessa on. Tämä on erittäin hyvä aika tunnistaa niitä asioita, joita omassa tekemisessä ja tapahtumassa voi koronasta huolimatta kehittää ja viedä eteenpäin nyt tai tulevaisuudessa, kun taas tapahtuu.

Onnistunut tapahtumatoteutus nojaa asiakaskokemukseen

Timi Marttinen katsookin mielenkiinnolla tulevaan. Kun poikkeustila poistaa kohtaamiset ja muut
live-tapahtumien mahdollisuudet, voimmeko ymmärtää asioita ja tekijöitä, joita live-
tapahtumassa tulisi nostaa enemmän esille tai nouseeko esiin asioita, jotka ovat mahdollisesti
vähemmän tärkeitä asiakaskokemuksen kannalta?

Asiakaskokemuksen kannalta onnistunut tapahtumatoteutus lähtee perusasioiden
toimivuudesta.
Asiakasta ja hänen odotuksiaan pitää ymmärtää. Mistä kävijäkokemus ja sen
elementit syntyvät? Jos esimerkiksi ymmärtää, mihin kellonaikaan muodostuu jonoa paikkaa
x, asiakasta voidaan ohjata parhaalla mahdollisella tavalla.

– Kaikki lähtee perusasioiden toimivuudesta, eli niistä jutuista, joiden on välttämätöntä olla kunnossa, jotta onnistunut kävijäkokemus on mahdollinen. Tämän lisäksi Raikualla haluamme nähdä tapahtumat uniikkeina persoonina. Jokaisessa tapahtumassa on oma kävijäkuntansa ja asiakaskokemuksensa. Pitää pyrkiä tunnistamaan, mitkä mausteet eli elementit, ovat kullekin tapahtumalle ne oikeat, joilla mieleenpainuvia elämyksiä voidaan tavoitella, Marttinen sanoo.

Odotukset ylitetään näiden onnistuneiden osa-alueiden jälkeen esimerkiksi visuaalisilla
elementeillä. 

Raikua on jyväskyläläinen markkinoinnin toteuttaja, jonka tarkoituksena on tuottaa onnellisia ilmeitä suurkuvan keinoin. Raikua valmistaa viestinnän ratkaisuja tapahtumiin, tiloihin,
myymälöihin ja kalustoon.