Koronaohjeistus ja tautitilanne ohjaavat Kasvu Open Karnevaalin tuotantoa

Kolmipäiväinen kasvuyritystapahtuma Kasvu Open Karnevaali järjestetään 27.-29.10.2020. Tapahtuma on digitaalinen, mutta keskiviikon 28.10. ohjelman osioita on tarkoitus striimata livenä digitaalisesti tapahtumaa seuraavalle yleisölle. 

Kasvu Open Karnevaalin striimatun ohjelman tuotantopäivään osallistuu rajoitettu joukko Kasvu Openin ja tuotantoyhtiön (Akun Tehdas) henkilökuntaa sekä kasvuyritystapahtuman esiintyjiä. Tuotantopäivä on suljettu ulkopuolisilta, ja Kasvu Openin henkilökunnalla on tiedossa jokaisen tuotantoon osallistuvan henkilön yhteystiedot.

Kasvu Openin toimitusjohtaja Jaana Seppälä sanoo, että tuotantopäivän suunnittelua on alusta asti ohjannut yleisötapahtumille suunnattu THL:n koronapandemiaohjeistus sekä Keski-Suomen paikallinen ja koko Suomen valtakunnallinen tautitilanne. 

– Tuotantopäivän järjestämisen edellytyksenä on, että kaikki voivat osallistua siihen turvallisin mielin. Keskiviikon tuotanto toteutetaan väljissä tiloissa, joissa on mahdollista pitää turvaetäisyyksiä muihin osallistujiin. Lisäksi edellytämme, että kaikilla on käytössä kasvomaskit ja käsidesiä on saatavilla useasta paikasta, sanoo Seppälä. 

Jokaisen tuotantopäivään osallistuvan henkilön on mahdollisuus valita oman osallistumisen muoto. Tuotantopäivässä toteutetaan jo nyt mallia, jossa live-esiintymisten rinnalla on myös digitaalisia puheenvuoroja. Etätyölle ei ole mahdollisuutta ainoastaan tekniikan osalta.

– Seuraamme päivittäin viranomaisten uutisointia suosituksista. Ääritapauksessa meillä on mahdollisuus toteuttaa päivä siten, että kaikki esiintyjät tai puheenvuorot toteutetaan etäyhteyksin. Kasvu Open Karnevaali toteutuu kyllä kaikesta huolimatta, sanoo Seppälä, ja jatkaa: 

-Meillä on ennakkoon tiedossa kaikkien päivään osallistujien yhteystiedot, joten tavoitamme varmasti kaikki paikan päällä olleet nopeasti, mikäli tilanne sitä vaatii. On jokaisen vastuulla, ettei edes lieväoireisena voi tulla paikan päälle. 

LISÄTIEDOT:

Jaana Seppälä
toimitusjohtaja, Kasvu Open
050 304 6794
jaana.seppala@kasvuopen.fi