Vaikka osalle tietotyöläisistä työnteko eri paikoissa on ollut tuttua jo ennestään, viimeistään nyt monipaikkainen työ on tullut jäädäkseen – etenkin koronapandemian aiheuttaman työnteon murroksen myötä.
Monipaikkainen työ tarkoittaa Työterveyslaitoksen mukaan sellaista työtä, jota on mahdollista tehdä joustavasti siellä, missä se on kulloinkin fiksuinta niin työnantajan, työntekijän kuin asiakkaankin näkökulmasta.
Varman työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Jyri Juusti myöntää, että ennen monipaikkaisen työn yleistymistä moni organisaatio saattoi toteuttaa seikkaperäisiä ohjeistuksia, jos työtä oli tarkoitus tehdä jossain muualla kuin paikan päällä toimistolla. Epäluottamus työntekijöitä kohtaan jylläsi.
”Korona vauhditti työelämän monimuotoistumista, kun pakon edessä etsimme uusia tapoja tehdä töitä. Oikeastaan emme ole palanneet mihinkään koronan jälkeen vaan ennemminkin olemme uuden edessä. Tämä on vaatinut myös uudenlaisen luottamuksen rakentamista”, Juusti näkee.
Hän huomauttaa, että monipaikkainen työ ei näy kuitenkaan kaikkien työikäisten arjessa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 reilu puolet työllisistä ei tehnyt lainkaan etätyötä eli työtä työpaikan ulkopuolella, kuten kotona.
”Meillä on suuri joukko teollisuuden-, kaupan- ja hoiva-alan työntekijöitä, jotka ovat seuranneet sivusta keskustelua töihin paluusta. Moni työntekijä ei siis pysty vaikuttamaan siihen, missä työtään tekee. Toisaalta teknologia voi mullistaa tulevaisuudessa esimerkiksi sotealan työnkuvaa.”
”Yhteiset aamupalat, hedelmälautaset ja tapahtumat ovat mukavia, mutta ne eivät ole vastaus ongelmaan eli työn sujuvuuden haasteisiin ja yhteisöllisyyden puutteeseen.”
Tasapainoilua itsenäisen työn ja yhteistyön välillä
Kun itsenäisen arjen ja vapauden makuun on päässyt, moni tietotyöläinen on voinut kokea työyhteisöön paluun hankalana. Juusti uskoo, että ihmiset arvostavat nykyään entistä enemmän omaa työrauhaa, vapautta suunnitella työpäiviään ja mahdollisuutta saada aikaan asioita.
”Silloin kun ihmiset työskentelevät milloin missäkin, voi olla, että nähdään oman työn merkitys, mutta ei sen yhteyttä kokonaisuuteen. Vaarana on, että työn todellinen idea unohtuu. Yhteistyötä ei voi tehdä, ellei ole yhteistä työtä.”
Ihminen saattaa myös erkaantua työstään ja työyhteisöstään. Joskus taustalla on kokemus siitä, että isompiin kokonaisuuksiin ei kuitenkaan pääse vaikuttamaan tai yhteisön kulttuuri jollain tapaa latistaa omaa mielentilaa.
”Tällöin pitäisi malttaa keskustella siitä, mikä työyhteisöä liimaa yhteen ja mikä sen jäseniä etäännyttää toisistaan tässä muuttuvassa maailmassa. Keskusteluun on tärkeää osallistaa kaikki työyhteisön jäsenet, ei vain johtoporrasta”, Juusti tähdentää.
Olennaista on yhteisöohjautuvuus: Organisaatio tarvitsee ensin jaetut tavoitteet, joita kohti mennään yhdessä. Tämän jälkeen kukin voi tehdä töitä monipaikkaisesti ja itsenäisesti, kunhan yhteinen suunta säilyy koko ajan kirkkaana mielessä.
Kuinka työ itsessään yhdistää organisaation jäseniä?
Juusti sparraa työn murroksessa kamppailevia yrityksiä säännöllisesti. Hän on ihmetellyt sitä, miten työtä ja työhyvinvointia kehitettäessä kiinnitetään monesti huomiota sellaisiin asioihin, jotka eivät ole itse työtä vaan jotain sen ympärillä olevaa.
”Yhteiset aamupalat, hedelmälautaset ja tapahtumat ovat mukavia, mutta ne eivät ole vastaus ongelmaan eli työn sujuvuuden haasteisiin ja yhteisöllisyyden puutteeseen. Työn itsessään pitäisi yhdistää työyhteisön jäseniä. Tällöin ei tarvitse hakea lääkkeitä ulkopuolelta.”
Omaa ja yhteistä työtä kannattaa siis tarkastella tietoisesti ja kysyä itseltään:
- Millaisia työ-, elin- ja käytöstapoja minulle on ajan myötä kertynyt?
- Mitkä tavat auttavat lisäämään hyvinvointiani, saamaan asioita aikaan ja pärjäämään läheisteni kanssa?
- Mitkä tavat puolestaan haittaavat arkea?
Juusti on itsekin puntaroinut tapojaan eri näkökulmista ja oivaltanut, mitkä niistä saavat hänet voimaan hyvin ja olemaan tehokas – osana omaa työyhteisöään. Hänellä on esimerkiksi tapana käydä silloin tällöin aamusaunassa, mikä rentouttaa päivän aloitusta.
”Palavereissa taas yritän kiinnittää huomiota siihen, auttaako sanomiseni jotakuta toista jatkamaan eteenpäin vai tyrehdytänkö omilla kommenteillani keskustelua”, Juusti havainnollistaa.
