Ratkaisu, joka toimi tänäkin vuonna – kasvu tarvitsee sparrausta
Vuonna 2024 me olemme vaikuttuneet ja vaikuttaneet. Aloitan jälkimmäisestä.
Kasvu Open toteutti tänä vuonna 16 ohjelmaa, joihin osallistui yhteensä yli 220 yritystä. Palautteiden perusteella maksuton sparraus on yrityksille arvokasta. Yrittäjät ovat muun muassa todenneet, että ”tämän pitäisi olla pakollista jokaiselle yritykselle”. Syy on yksinkertainen: sparraus auttaa yrityksiä kirkastamaan strategiansa, tunnistamaan kasvun esteet ja rakentamaan konkreettisia suunnitelmia niiden ylittämiseksi.
Meidän työllämme on suora vaikutus yritysten liiketoiminnan menestykseen ja koko kansantalouteen – yksi toimiva ratkaisu siihen mitä pääministeri Petteri Orpon perustamassa Kasvuriihi-hankkeessa etsitään.
Kasvuriiheltä toivon vuodelle 2025 havahtumista: juhlapuheiden aika on ohi.
Jatkossa meidän vaikuttajien, julkisten ja yksityisten toimijoiden, on yhteistyössä kanavoitava oikein kasvua tukevat ja kannustavat panostukset niin, että yritysten kasvuun tarvittava rahoitus ja osaajat löytyvät. Yhdessä meidän tehtävämme on tarjota yrityksille aitoa tukea ja aitoja keinoja, joiden avulla kasvuhaasteet on mahdollista ylittää, ja kasvutavoitteet ovat askeleen tai pari lähempänä.
Sitten ensimmäisenä mainitsemani vaikuttuminen. Suomalaisten kasvuyritysten draivi, hullu tekemisen meininki yllättää minut joka vuosi: Suomalaisissa pk-yrityksissä riittää kasvutahtoa.
Tutkimme vuoden aikana kahden julkaisun verran kasvutahtoisten pk-yritysten kehitystä, nykytilaa ja suunnitelmia seuraavan kolmen vuoden säteellä. Selvitimme, että kasvutahto näkyy kunnianhimoisissa liikevaihdon tavoitteissa, kehitystoimenpiteissä ja suunnitelluissa rekrytoinneissa.
Yritysten kasvu synnyttää aina uusia työpaikkoja. Pelkästään tänä vuonna Kasvu Openin sparrauksiin osallistuneet yritykset tarvitsevat lähes 4000 uutta osaajaa seuraavan kolmen vuoden aikana, jotta kasvulle asetetut tavoitteet on saavutettavissa. Entä jos saisimme tämän kasvun skaalattua? Lukujen vaikutus työllisyydelle ja taloudelle olisi valtava!
”Kasvutahtoa ruokkimalla Suomi pysyy vahvana ja kilpailukykyisenä muuttuvassa maailmassa.”
Kunnianhimon ja määrätietoisuuden lisäksi minuun vaikuttaa rehellisyys. Yritykset tietävät ja myöntävät rohkeasti, mitkä asiat kasvua jarruttavat, mutta ovat aina valmiita käärimään hihat esteiden ylittämiseksi. Haasteet liittyvät usein osaajien saatavuuteen, rahoituksen riittävyyteen tai kansainvälisten markkinoiden avaamiseen.
Tässä me vaikuttajat astumme kuvaan: on meidän vuoromme kääriä hihat.
Meidän tehtävämme on varmistaa, että yrityksillä on käytössään oikeat resurssit ja tuki näiden esteiden ylittämiseen. Meidän tehtävämme on varmistaa, ettei kasvutahto jää hyödyntämättä. Kasvutahtoa ruokkimalla Suomi pysyy vahvana ja kilpailukykyisenä muuttuvassa maailmassa. Suomi tarvitsee kasvua.
Kohti kasvua, kohti uutta vuotta!
Jaana Seppälä, toimitusjohtaja
Kasvu Open