SUPERFINNS®-ohjelman pääomasijoittajat ja Nordea uskovat, että kasvuyritys VideoVisit breikkaa globaalisti

SUPERFINNS 2021

Nordea ja viisi Suomen johtavaa pääomasijoittajaa valitsivat VideoVisit Oy:n SUPERFINNS®-yritysohjelman lupaavimmaksi kasvuyritykseksi, jolle globaali läpimurto on vain ajan kysymys.

Vantaalainen VideoVisit Oy on etähoitoon ja sähköiseen asiointiin keskittynyt perheyritys. Vuonna 2010 perustettu yritys on etähoidon markkinajohtaja Suomessa. Yrityksellä on erinomainen pohja Suomen markkinassa, ja koronapandemia on vauhdittanut toiminnan kasvua aivan uudelle tasolle. 

– Meille on äärimmäisen tärkeää helpottaa vanhusten ja pitkäaikaissairaiden parissa tehtävää hoitotyötä. Suomessa olevat asiakkaat ovat meille ensisijaisen tärkeitä, ja on ollut ilo huomata, että olemme samaan aikaan onnistuneet rakentamaan organisaatiota ja palveluita myös kansainvälistymistä silmällä pitäen, VideoVisitin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Esa Ojala sanoo.

Nordean kasvuyrityspankin johtaja Vesa Riihimäki sanoo, että VideoVisitin matkaa on ollut hieno seurata. 

– Sparrasin yhtiötä jo Kasvu Open Karnevaalissa vuonna 2016 ja sittemmin olen seurannut yhtiön matkaa tiiviisti. Merkillepantavaa on ollut Esa ja Juhana Ojalan halu ja kyky hakea nykymalliin ja toimintatapoihin yhtiön ulkopuolelta ajatuksia, ja tarvittaessa nopeastikin tehdä perusteltuja muutoksia toimintaan. Yritykselle edellinen vuosi (2020) oli huippu. Tämä aika on ollut yritykselle otollista, mutta fakta on, että markkina vaan kypsyy ja kehittyy. Päätös SUPERFINNS®-ohjelman ns. voittajasta oli yksimielinen, Riihimäki sanoo. 

SUPERFINNS®-ohjelman yrityksiä arvioivat Nordean ja Suomen johtavien pääomasijoittajien raati. Raadissa mukana olivat Vesa Riihimäki (Nordea), Inka Mero (Voima Ventures), Juha Ruohonen (Superhero Capital), Laura Vartiainen (Takoa Invest), Mika Kukkurainen (Nordic FoodTech VC) ja Sami Lampinen (Inventure).

Read in English

SUPERFINNS® on yrityksille, joille Suomi ei riitä

Kasvu Openin ja Nordean SUPERFINNS-ohjelmaan valittiin 29 kasvuyritystä. Hakijayrityksiä oli yhteensä 70. Ohjelman valintakriteerejä olivat muun muassa skaalautuva liiketoimintamalli, näytöt kasvukyvystä ja kunnianhimoiset kansainvälistymistavoitteet. Katso ohjelmaan valitut yritykset

SUPERFINNS®-ohjelmaan osallistuneita yrityksiä arvioivat sekä rahoittajat että yrityksiä one-to-one – tapaamisissa kohdanneet sparraajat.

SUPERFINNS® on kasvuyritysten sparraaja Kasvu Openin ja Nordean tuottama yritysohjelma voimakasta kansainvälistä kasvua tavoitteleville yrityksille. Ohjelma toteutettiin tänä vuonna (2021) ensimmäistä kertaa. SUPERFINNS ® on Kasvu Openin rekisteröimä tuotemerkki.

Lue lisää SUPERFINNS ® -ohjelmasta.

LISÄTIEDOT

Jaana Seppälä
toimitusjohtaja, Kasvu Open
050 304 6794
jaana.seppala@kasvuopen.fi

Vesa Riihimäki
Head of Startup &Growth, Nordea
040 826 2009
vesa.riihimaki@nordea.fi

Kasvu Openin kuva- ja materiaalipankkiin pääset tästä.