Talouskasvu syntyy kasvuyrityksissä – Millaisista yrityksistä on kyse?

Talouskasvu nojaa kasvuyrityksiin. Tyypillinen pk-sektorin kasvuyritys on noin kahden miljoonan euron liikevaihtoa tekevä yritys, joka työllistää 13 henkilöä. Kasvuyritysten kasvutavoitteet ovat voimakkaita ja siksi yhteiskunnallisesti merkittäviä.

Pk-sektorin kasvuyritysten sparraukseen erikoistunut Kasvu Open tutki, millainen on keskiverto kasvuyritys vuonna 2023.

Kasvu Openin toimitusjohtaja Jaana Seppälä sanoo, että tyypillinen kasvuyritys on muuttunut vuosien aikana vain vähän.

– Meidän kokemus on, että kaikkialta Suomesta löytyy pk-yrityksiä, joilla on sekä tahtoa että kykyä kasvattaa yritystään voimakkaasti. Kuvaavaa on, että tutkituista 229 yrityksestä jopa 75 % tavoittelee voimakasta kasvua seuraavan kolmen vuoden aikana, Seppälä sanoo.

Määrällisesti kasvuyrityksiä on eniten Uudenmaan alueella.  Seppälä sanoo, että luku on luonnollinen jo pelkästään yritysvolyymin vuoksi.

– Huomionarvoista on, että 70 % yrityksistä on Uudenmaan alueen ulkopuolelta. Vuosien 2021-2023 datan osalta Uudenmaan ulkopuolelta nousevat alueet ovat Pirkanmaa, Varsinais-Suomi ja Keski-Suomi.

Kasvutavoitteet tukevat talouskasvua ja työllisyyttä

Pk-yritysten liikevaihdon skaala on suuri. Keskiarvollisesti luku on noin 2 miljoona euroa. Seppälä sanoo, että tämän hetken liikevaihtoa merkityksellisempää on keskittyä yritysten liikevaihdon kasvutavoitteseen.

Pelkästään tutkittujen 229 yrityksen liikevaihdon tavoitteen keskiarvo on kolmen vuoden päästä 6,7 miljoonaa euroa.

– Yritysten tavoite on kolminkertaistaa niiden liikevaihto. Euromääräisesti se tarkoittaa yhteenlasketusti yli 1,5 miljardin liikevaihdon kasvua tämän hetken tilanteesta. Se vastaa vastaa Fazerin tai Gasumin kaltaisten yhtiöiden vuosittaista liikevaihtoa (pohjautuu vuoden 2021 tietoihin).  

Voimakasta kasvua hakevien yritysten merkittävä tavoite on tiimin koon tuplaaminen. Seppälä sanoo, että tavoitteeseen päästessään yritykset luovat Suomeen tuhansia uusia työpaikkoja.

Kasvun haasteena myynti ja markkinointi

Kasvu Openin sparrauksessa yritykset saavat asiantuntija-apua asettamansa tavoitteiden saavuttamiseen. Eniten kaivataan sparrausta myyntiin ja markkinointiin.

– Myynti ja markkinointi nousee vuosittain yhtenä tärkeimmistä teemoista talouden ja kasvun rahoituksen ohella. Yritysten tarpeet vaihtelevat suuresti kasvuvaiheen ja toimialan mukaan.

Tyypillisimpiä kasvuyritysten haasteita ovat: 

  • Myynti ja markkinointi: Näkyvyyden kasvattaminen ja erottuminen markkinoilla sekä myynnin resurssointi.
  • Rahoitus: Resurssien lisääminen uusien osaajien muodossa sekä tuotekehityksen rahoitus.
  • Kasvustrategia: Oikeisiin asioihin keskittyminen, tuotekehityksen oikea-aikaisuus ja riittävän ketterä toiminta tuotekehityksen osalta.
  • Tiimi: Uusien osaajien lisäksi korostuu oikeat rekrytoinnit sekä henkilöstön kyvykkyyden vahvistaminen. 

Kasvu Openin kasvuyritysdata kokoaa tietoa kotimaisista pk-sektorin kasvuyrityksistä. Uutisen lähteenä on käytetty 229 yrityksen dataa, joka on kerätty vuoden 2023 aikana.

LISÄTIEDOT

Jaana Seppälä
toimitusjohtaja, Kasvu Open
050 304 6794
jaana.seppala@kasvuopen.fi