RPS Brewing: ”Yrittäjillä on pohjimmiltaan jokin luonnevika, pakko olla”

RPS Brewing toimitusjohtaja Samuli Huuhtanen kertoo, että yrityksen tarina alkoi puhelinsoitosta.


Oletteko miettineet omaa panimoa? Näillä sanoilla Huuhtanen soitti vanhoille ystävilleen. Tästä puhelinsoitosta alkoi RPS Brewing pienpanimon tarina kevättalvella 2016, kun kolme kaverusta Samuli Huuhtanen, Janne Seppälä ja Petteri Pirhonen, perustivat pienpanimon Kuopioon.

Kolmikolta löytyi kokemusta yrityksen perustamisesta ja pyörittämisestä, mutta oluen valmistamiseen osaamista tarvittiin muualta. Panimomestari Aki Railanmaalta löytyi tarvittava osaaminen ja hän liittyi perustajatiimiin.

Laitteet tilattiin Italiasta ja vappuna 2017 panimon ensimmäiset tuotteet olivat ravintoloissa. Kahden kuukauden päästä juhannuksena RPS Brewing -tuotteita saapui kaupan hyllyille.

Ollaan varttuneita kavereita, joten oli pakko lähteä suoraan etupainotteisesti ja isosti tekemään. Mitä vähemmän vuosia kuluu siihen, että päästään tuotannossa puoleen miljoonaan litraan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tästä bisneksestä tulee vielä jotain, Huuhtanen kertoo. 

Poikkeama luonteessa ajoi yrittäjäksi

Huuhtaselle oli kertynyt monelta alalta ennen ryhtymistä pienpanimoyrittäjäksi. Miehellä on kokemusta pelien ja ohjelmistojen parista, hotelli- ja ravintola-alalta sekä mediasta.

Konkreettinen käsillä tekeminen kuitenkin vetää puoleensa. 

– Jokaisen pienen pojan haave on veistellä veneitä ladossa tuoreen puun tuoksussa. Kädentaidot eivät minulla veneen rakentamiseen riittäneet, ainakaan sellaisen joka kelluisi. Ajattelen, että pienpanimoyrittäjyys on lähimpänä käsityöläisyyttä, mihin minä pystyn, Huuhtanen nauraa.

Huuhtasen mukaan yrittämiseen kuuluu joitakin onnistumisia ja valtava määrä epäonnistumisia. Työskentelyä motivoi vapaus itsensä ilmaisuun.

– Yrittäjillä on pohjimmiltaan jokin luonnevika, pakko olla. Ei kukaan täyspäinen tekisi tällaista hommaa. Motivaatio kumpuaa jostain jännityksen hakemisesta – ei se ainakaan kumpua vaurauden tavoittelusta tai siitä, että haluaisi tehdä jotain taloudellisesti vakaata.

RPS Brewingin Samuli Huuhtanen jakoi yrityksen tarinan Kasvu Openin ja Nordean Tarinoita yrittäjistä -sarjassa vuonna 2022.

Keula pystyssä moottoritielle

Vuosien saatossa RPS-pienpanimon henkilöstömäärä on kasvanut reilusti yli puolella.

– Meillä on hyvä porukka kasassa. Jaamme saman, ehkä jopa turhan kunnianhimoisen tavoitteen. Sanonnan mukaan ei mopolla moottoritielle, mutta me yritetään koko ajan laskeutua mopolla ramppia pitkin moottoritielle ja vielä keula pystyssä.

Panimon toiminnan käynnistyessä oluet toimitettiin pakettiautolla, mutta nykyään jakelu tapahtuu keskitetysti tukkujen kautta.

Yrityksen toiminta on laajentunut nopeasti myös ulkomaille. Jo ennen Y-tunnuksen hankkimista yrittäjien visiona oli kansainvälinen liiketoiminta ja siksi yrityksen nimi päätettiin lanseerata englanniksi.

Katse suunnattuna tulevaisuuteen

Yrittämisessä epäonnistumiseen johtaneiden syiden ymmärtäminen auttaa välttämään samojen virheiden toistamista. Toisaalta liika taaksepäin katsominen ei auta, vaan suunta pitäisi aina olla eteenpäin.

– En hirveästi kadu mitään. Hankalissa tilanteissa pyrin katsomaan asian asiana, enkä anna tunnevyörylle tilaa. Jos asialle ei yksinkertaisesti voi mitään, ei kannata jäädä murehtimaan.

Panimoyrittäjän uralta mieleen on jäänyt tilanne, kun yksi erä vanhentuneella hiivalla valmistettua vehnäolutta pääsi maailmalle. Vanhentunut hiiva ei aiheuttanut terveydellisiä haittoja, mutta maku ei ollut hyvä. Erä päätettiin vetää markkinoilta, vaikka kustannukset nousivat suuriksi. 

– Meille tärkeää on tuotteiden laatutakuu. Helposti asiakas leimaa yhden huonon tuotteen perusteella koko panimon. Jos itse pystyy seisomaan päätöksen takana, ei kannata jäädä arpomaan sitä pitäisikö toimia vai ei.

Intohimoa riittää kuluttajatuotteiden maailmaan 

Intohimoinen yrittäminen vaatii joustoa myös perheeltä ja läheisiltä.

– Yrittäminen on kauheaa tasapainoilua, kun työaikoja ei ole. Työntekijöiltä ei voi odottaa venymistä joka tilanteessa. Monesti yrittäjä itse joutuu tekemään yllättävät työt oli yö tai päivä.

Jatkuva tasapainoilu ei kuitenkaan haittaa, vaan kuluttajatuotteiden maailma on vienyt mukanaan. Joka päivä tulee vastaan tilanteita, joissa ei voi olla varma mitä pitäisi tehdä. Tunnustukset ovat hienoja, mutta asiakkaiden tyytyväisyys on se, joka lopulta merkitsee. 

– Lähikaupassa haluaisin mennä halaamaan ihmisiä kiitokseksi. Saan ehkä jopa turhan isot kiksit siitä, että kassahihnalla on meidän itse valmistamia tuotteita ja tuntematon henkilö on valmis maksamaan niistä.

Kuopiolainen pienpanimo RPS Brewing osallistui Kasvu Openin Kasvupolku-sparrausohjelmaan vuonna 2018.