Pirkanmaan Kasvupolulle valittiin yrityksiä yli maakunnan rajojen

Pirkanmaan Kasvupolulle valittiin 15 kasvuyritystä. Polulle haki yhteensä 53 kasvua tavoittelevaa yritystä Pirkanmaalta sekä maakunnan ulkopuolelta.

Kasvupolun maksuttomaan sparraukseen on valittu mukaan Despro Engineering OyNomiCam OyMeluta OyNewspek Oy, JK Mikrobitekniikka OyIdeal Digi OyITfox OyKoodiakatemia ja Steamlane Oy Tampereelta, Celt Oy ja Stoorla Oy Valkeakoskelta, Dogdevelop Oy Vesilahdesta, Cleaner Future Oy Sastamalasta, Woolman Oy Jyväskylästä sekä Vision Infra Oy Hämeenlinnasta.

Tuomari Petri Nykänen kertoo, että Pirkanmaan Kasvupolun tuomariston tehtävä oli mieluinen.

”Kasvuyrityksiä haki mukaan runsaasti Tampereelta mutta myös eri puolilta Pirkanmaata. Tuomariston valintojen taustalla painottuu yrityksen kasvusuunnitelma, kasvun nälkä, kasvupotentiaali, skaalautuvuus, uskottavauus ja ajankohtaisuus. Oli myös hienoa nähdä mukana yrityksiä, jotka toimivat älykkään turvallisuuden piirissä. Tuomaristo oli varsin yksimielinen valinnoissaan ja toivottaa osallistujille tiukkaa kisaa joka samalla edistää kaikkien mukana olevien yritysten liiketoiminnan kasvua ja kansainvälisyyttä.”

Sparraukseen valittujen yritysten liiketoiminta keskittyy muun muassa sensoriteknologiaan ja signaalinkäsittelyyn, digitaaliseen liiketoimintaan, data-analytiikkaan, verkkokauppaan sekä infrahankkeiden projektinjohtoon ja työmaapalveluihin.

Tuomaristoon kuuluivat Akira Ropo (Kauppakamari), Petri Nykänen (BusinessTampere), Mika Hyvönen (MarkkinointiAkatemia), Niko Ruohonen (Azets) ja Irene Impiö (TE-Toimisto).

Kasvupolun sisältö ja eteneminen

Mukaan valittuja yrityksiä sparrataan 9.4.2019 ja 9.5.2019 Tampereella. Tällöin eri alojen (kasvu, kansainvälistyminen, myynti, rahoitus, markkinointi, johtaminen) asiantuntijat eli myllärit haastavat ja auttavat yrityksiä pääsemään omiin kasvutavoitteisiinsa. Kukin yritys kohtaa kaikkiaan 10 eri mylläriä 45 minuutin mittaisissa luottamuksellisissa tapaamisissa.

Kaikille Kasvupolun sparraukseen hakeneille ja sparrauksessa mukana olleille yrityksille järjestetään 21.5. Kasvupaja, jossa julkistetaan kaksi parasta yritystä, jotka etenevät jatkosparrauksiin ja lokakuussa 2019 järjestettävään valtakunnalliseen finaaliin, Kasvu Open Karnevaaliin. Lisäksi elokuussa 2019 Kasvupolun sparrauksessa mukana olleet 15 yritystä sekä Kasvupajasta valitut 5 yritystä pääsevät esittelemän yrityksensä sijoittajille Karhunpesän-henkeen.

Pirkanmaan Kasvupolun polkukumppanit ovat Business Tampere, MarkkinointiAkatemia, Tampereen Kauppakamari, Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK sekä Pirkanmaan Kasvubuusti.

Lisätiedot

Satu Haka, 050 304 8779
satu.haka@roihu.com

Riina Haapasalmi, 050 477 8779
riina.haapasalmi@roihu.com

Kasvu Open on valtakunnallinen sparrausohjelma pk-yrityksille, joka auttaa yrityksiä niiden kasvuhaasteissa. Sparraus on valituksi tulleille yrityksille maksutonta. Vuoden 2019 aikana noin 400 yrityksen kasvusuunnitelmaa sparrataan yli tuhannen asiantuntijan voimin 24 Kasvupolulla. Vuosi huipentuu Kasvu Open Karnevaaliin lokakuussa 2019, jossa 100 finalistin joukosta valitaan Suomen parhaat kasvuyritykset.

*Kasvun Roihu Oy on Kasvu Open -tapahtumien valtuutettu järjestäjä ja voittoa jakamattoman Kasvu Open Oy:n osakas. Muut osakkaat ovat Keski-Suomen kauppakamari, Jyväskylän kaupunki ja Aava & Bang Oy.