Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Kasvu Open yhteistyöhön ratkomaan yritysten kestävyyshaasteita – ensimmäisenä haetaan turpeelle kestävää korvaajaa

Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) biotalouden yrityskiihdyttämö BioPaavo ja Suomen suurin yritysten kasvun sparrausohjelma Kasvu Open ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Yhteistyön tavoitteena on auttaa suomalaisia yrityksiä vastuullisuuteen liittyvissä haasteissa hackathonien avulla.

Ratkaisijoita erilaisiin ympäristö- ja liiketoimintahaasteisiin haetaan Kasvu Openin laajasta kasvuyritysverkostosta sekä avoimella haulla oppi- ja tutkimuslaitoksista sekä muista yritys- ja toimijaverkostoista.

– Tavoitteena on auttaa yrityksiä toimimaan entistä vastuullisemmin, ympäristöystävällisemmin ja vähentämään merkittävästi hiilijalanjälkeään. Samalla osallistujille tarjoutuu mahdollisuus oman liiketoiminnan kehittämiseen ja verkostoitumiseen. Parhaimmillaan prosessissa syntyy myös aivan uuden liiketoiminnan mahdollisuuksia, toteaa BioPaavon projektipäällikkö Merja Rehn.

Yrityksen ulkopuolisen osaamisen ja yhteisen kehittämisen avulla on mahdollista luoda ketteriä ratkaisuja.

– Kasvu Openin verkostossa on lukuisia innovatiivisia yrityksiä useilta eri toimialoilta, joilla on jo olemassa olevia ratkaisuja ympäristöhaasteisiin. On hienoa, että voimme yhdessä BioPaavon kanssa luoda mahdollisuuksia uudenlaisen yhteistyön rakentamiseen, sanoo Kasvu Openin toimitusjohtaja Jaana Seppälä.

Ensimmäisenä haasteena BioPaavo ja Kasvu Open lähtevät hakemaan Berner Oy:lle ja Tikalan Oy:lle uusia turpeen korvaavia ratkaisuja kasvualusta- ja maanparannustuotteisiin. Turvehackathon avataan marraskuun lopulla.

– Lähdemme liikkeelle kunnianhimoisesti. Turve on herättänyt julkisuudessa kiivasta keskustelua. Me lähdemme näiden yritysten kanssa hakemaan kestäviä raaka-ainevaihtoehtoja ennakoivasti, koska turpeen käyttöä tullaan joka tapauksessa rajoittamaan lähivuosina voimakkailla ohjauskeinoilla, kertoo Rehn.

Tikalan Oy valmistaa ja pakkaa Saarijärvellä yhteistyökumppanilleen Berner Oy:lle kasvualustatuotteita ja lannoitteita GreenCare-tuotemerkillä.

– Tuotteidemme ja raaka-aineidemme vastuullisuus on meille molemmille yritykselle ensiarvoisen tärkeää. Teemme tuotekehityksessämme jatkuvasti työtä sen eteen, että toimimme kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, ja sitä myös asiakkaamme arvostavat. Odotamme suurella mielenkiinnolla, millaisia ratkaisuja syntyy BioPaavon turvehackathonin avulla, pohtii toimitusjohtaja Jouni Tikka Tikalan Oy:stä.

Hackathonit ovat avoimia kaikille kiinnostuneille: yrityksille, tutkimuslaitoksille, koulutusorganisaatioille ja opiskelijoille sekä muille toimijoille. Hackathon-sivusto avataan ensimmäisen haasteen julkistamisen yhteydessä marraskuun viimeisellä viikolla osoitteessa www.biopaavo.fi.

Lisätietoja:


Merja Rehn, projektipäällikkö, BioPaavo
+358 50 518 9766
merja.rehn@jamk.fi
Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Jaana Seppälä, toimitusjohtaja
+358 50 304 6794
jaana.seppala@kasvuopen.fi
Kasvu Open