Kasvun rahoitusvalmiudet -työpaja korvaa sijoituspalkinnon

Koronapandemian vaikutukset yritysten liiketoimintaan ja kasvuedellytyksiin ovat olleet merkittävät. Siksi Kasvu Open on yhdessä Nordean ja Innovestorin kanssa sopinut, ettei ole oikeudenmukaista ja realistista asettaa yritysten kasvukyvylle samanlaisia tavoitteita kuin ennen koronapandemian vaikutuksia. Tästä johtuen Sijoittajan suosikki -palkinto jätetään tänä vuonna jakamatta.

– Voittajavalinnan sijaan huomiomme on nyt siinä, miten pystymme mahdollistamaan mahdollisimman monen yrityksen kasvun myös haastavissa olosuhteissa. Edelleen myönnämme rahoitusta kannattaville hankkeille ja useat yritykset sopeuttavat tarvittaessa liiketoimintaansa löytäen uusia kasvun lähteitä, sanoo Nordean liiketoimintajohtaja Iiro Korander.

Sparrausta rahoitukseen kaikille Kasvu Open -yrityksille

Kasvu Open, Nordea ja Innovestor järjestävät kaikille Kasvu Open – sparrauksessa mukana olleille Kasvun rahoitusvalmiudet -työpajan torstaina 24.9.2020 kello 9.-12.00. 

– Haluamme tarjota yrityksille mahdollisuuden keskustella omaan kasvuunsa parhaiten sopivista rahoitusratkaisuista. Sen vuoksi toteutamme työpajan, jossa rahoitusasiantuntijoiden kanssa voi käydä keskustelua vaihtoehdoista ja etenemismalleista, sanoo Kasvu Openin toimitusjohtaja Jaana Seppälä.

Kasvu Open -kaudelle 2020 haki useita Sijoittajan suosikki -palkinnosta kiinnostuneita yrityksiä. 

– On hienoa nähdä, että sijoitusten hakeminen on suomalaisten kasvuyritysten kasvusuunnitelmissa koronapandemiasta huolimatta. Vaikka tänä vuonna emme löytäneet Innovestorin sijoitusstrategiaan sopivaa yhtiötä, haluamme rohkaista kasvuyrityksiä jatkamaan parhaan sijoittajamatchin etsimistä, sanoo Innovestor Ignite Oy:n Managing Partner Matti Härkönen.

LISÄTIEDOT:

Jaana Seppälä
toimitusjohtaja, Kasvu Open
050 304 6794
jaana.seppala@kasvuopen.fi