Miten rakennetaan täydellinen sijoittajapitch?

Sijoittajapitchin tarkoituksena on herättää sijoittajan kiinnostus. Pitchillä yleensä, tarkoitetaan tiivistä ja yksinkertaistettua esittelyä liikeideasta tai hankkeesta.

Aikaisen vaiheen pääomasijoittamiseen ja kiinteistöihin keskittyvän sijoitusyhtiö Innovestorin Deal Flow Manager Mikko Rautiainen sanoo, että sijoittajapitchin tarkoituksena on herättää sijoittajan kiinnostus. Parhaimmillaan täydellinen sijoittajapitch saa koukutettua sijoittajan mukaan ja yhteistyö voi alkaa. 

– Pienissä kasvuyhtiöissä mielellään jokaisen tulisi kyetä kertomaan yhtiön liiketoiminnasta ja tavoitteista, ja sen pitää tulla niin sanotusti selkärangasta, tiivistää Rautiainen.

Sijoittajapitch elää sitä mukaan kun yhtiö kasvaa ja kehittyy.

-Pidemmälle edenneissä hankkeissa tuotetta tai palvelua on hiottu ja kehitetty. Näyttöjä onnistuneesta myyntityöstä on asiakasreferenssien muodossa, kun taas siemenvaiheen yhtiöt joutuvat usein vakuuttamaan sijoittajan muilla tavoin.

LUE: Bisnesenkeli haussa, miten toimia?

Kukaan ei kiellä lunttaamasta – Kasvupolku-sparraukseen osallistuneiden yritysten startup-sarjan voittaja (2019) Dolean Ismo Sillanpää latelee kaiken, mikä sijoittajaa kiinnostaa.

Vinkit onnistuneeseen sijoittajapitchiin

Yhtä oikeaa tapaa sijoittajapitchin rakentamiseksi ei ole, mutta seuraavat asiat kiinnostavat jokaista sijoittajaa varmasti.

  1. Ongelma ja sen ratkaisu
  2. Liiketoimintamalli ja asiakasreferenssit 
  3. Kilpailukenttä ja yhtiön kilpailuedut
  4. Taloudelliset tunnusluvut
  5. Tiimi

Rautiainen sanoo, että sijoittajapitchauksia kuuntelevista sijoittajista, toiset keskittyvät enemmän esimerkiksi tiettyihin liiketoimintamalleihin ja toiset taas korostavat tiimin merkitystä.

– Harva kuitenkaan tekee sijoituspäätöstä pelkästään sen perusteella. Kokonaisuus ratkaisee.