Toimitusjohtajan jouluterveiset 2019: Olemme eläneet niin kuin opetamme

Jaana Seppälä ja Uljas Valkeinen

Kulunut Kasvu Open vuosi 2019 on ollut monella tapaa mullistava niin henkilökohtaisella tasolla kuin koko Kasvu Openin uudistamisen näkökulmasta.

Olemme eläneet niin kuin opetamme: Kasvu vaatii rohkeita päätöksiä ja sitkeyttä pysyä päätösten takana. Ei varmasti helpoin tie kulkea, mutta palkitsevin. 

Kun katson mennyttä vuotta taaksepäin, on suurin henkilökohtainen muutos tapahtunut minussa, uudessa roolissani Kasvu Openin toimitusjohtajana.

Vaikka Kasvu Open -prosessi on minulle tuttu läpikotaisin, on pesti Suomen suurimman kasvun sparrausohjelman puikoissa reivannut niin omaa tekemistä kuin ajattelua uuteen suuntaan.  

Halu auttaa pk-yrityksiä nyt ja tulevaisuudessa

Kuluneen vuoden aikana olemme käynnistäneet myös mittavan järjestelmäuudistuksen sekä ravisuttaneet koko Kasvu Open -prosessia. Olemme selkeyttäneet sekä konseptia että toteutusmallia. 

Pilkahdus uudistuksista oli nähtävissä vuoden huipentaneessa Karnevaalissa lokakuussa, jossa vihreä väri sai kumppanikseen violetin sävyn. Selkeä ja visuaalisesti yhdenmukainen ulkoasu sai positiivisen vastaanoton ja erinomaiset palautteet osallistujilta. 

Kasvu Open Karnevaali 2019 oli menestys.

Kaiken työn ja uudistamisen pohjana on kuitenkin aina yritysten kasvun mahdollistaminen. Kasvu Open on syntynyt palavasta halusta auttaa suomalaisia pk-yrityksiä kasvuun. Sen tavoitteen allekirjoitamme nyt ja tulevaisuudessa. 

Kymmenen vuotta Kasvu Openia

Kasvu Open täyttää tulevana vuonna 10 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestämme muun muassa Koolla on väliä -kiertueen. Miksi? Koolla, eli kasvulla on yhteiskunnallista merkitystä monella eri tasolla: yrittäjille henkilökohtaisesti, alueelle ja maakunnalle elinvoiman kannalta ja koko yhteiskunnalle talouskasvun kautta. 

Kiertueella puhumme myös Kasvu Open -juhlavuoden teemoista, jotka ovat kasvun arvot ja vastuu. 

Teemojen kautta haluamme tuoda esille, ettei vastuullisen kasvun rakentaminen ole revitty kenenkään selkänahasta. Terveessä suomalaisessa kasvuyrityksessä yhteistä tekemistä ohjaavat vahvat arvot, joiden kautta jokainen tekijä voi kokea työnsä merkityksellisyyden.