Kasvu Open -sparraus perustuu tutkitusti toimivaan metodiin

Kasvu Open -sparraus on sovellettu yliopistomaailmassa kehittyneestä Kasvun Kiitorata -metodista.

Kasvu Open -sparraus on kehittynyt Marko Sepän kehittämästä Kasvun Kiitorata -metodista. Metodi kirkastui Sepän kasvuyritystoiminnan kutsuprofessuurin aikana Jyväskylän yliopistossa vuosina 2007–2011.

Sepän metodin perusidea on tuoda samaan aikaan koolle eri alojen huippuasiantuntijoita, joiden intensiivisen sparrauksen lopputuloksena voidaan tarkastella kokonaisvaltaisesti yrityksen tilannetta.

Sepän keskeisen idean mukaan metodissa pyritään löytämään kasvuhaluisille yrityksille uusia kanssayrittäjiä ja osaamissijoittajia – sitä, että yritys saa kasvunsa tueksi täsmäosaamista ja laajenevan omistuspohjan.

– Kasvu Open -sparraus perustuu tutkitusti toimivaan metodiin. Vuosien aikana metodin perusidea – yrittäjien ja osaajien kohtauttaminen – on pysynyt samana, mutta esimerkiksi sparrausten teemat ja toteutustavat ovat monipuolistuneet, Kasvu Openin toimitusjohtaja Jaana Seppälä sanoo.

Lue myös Marko Sepän haastattelu: Henki oli alusta asti poikkeuksellinen

Kasvu Openin palveluiden ytimessä on liiketoiminnan sparraus, jonka lähtökohta on yrityksen liiketoiminta ja kasvutavoitteet. Sparraus on yrittäjille maksutonta – näin on ollut Kasvu Openin perustamisesta alkaen. 

Kasvu Open -sparraus tänään

Kasvu Openin käytössä Sepän metodi on kokenut yli kymmenen toimintavuoden aikana lähinnä hienosäätöä: teemojen, sparraustapaamisten määrän ja tavan kehittymistä. 

Tällä hetkellä Kasvu Openin sparrausohjelmiin valitut yritykset tapaavat ohjelman sparrauspäivissä 6—7 eri sparraajaa 45 minuutin mittaisissa tapaamisissa, digisti tai livenä. Jokainen tapaaminen on suunniteltu niin, että se kohtauttaa yrityksen ilmoittaman kasvuhaasteen ja sparraajan asiantuntemuksen. 

– Tönimme yrityksiä myös laatikon ulkopuolelle tapaamaan sparraajia, joiden kanssa yhteinen tarttumapinta-ala voi vaikuttaa olemattomalle. Silloin meiltä usein kysytään: Miksi meillä on tällaisia sparraajia, Seppälä kertoo, ja jatkaa:

– Metodin ideaan kuuluu, että se haastaa katsomaan asioita eri kulmista – siihen ei auta seitsemän saman asian asiantuntijaa. Sparrauksessa tarvitaan myös osaajia, jotka tuovat oivalluksia yrityksen oman tarpeen ulkopuolelta.

Sparraajat ovat vapaaehtoisia osaajia ja asiantuntijoita, jotka ovat taustoiltaan esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin osaajia, strategian sparraajia, yrittäjiä ja kokemusjohtajia.

Jokainen sparraaja tekee luottamuksellista vapaaehtoistyötä ja toimii yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaisesti.

Lue myös: Mitä on sparraus?

LISÄTIEDOT & HAASTATTELUT

Ole yhteydessä, jos haluat haastatella esimerkiksi kokeneimpia sparraajia, oman alueesi tai toimialasi sparraajia. Voimme järjestää myös sparraajien ja yritysten yhteishaastatteluja.

Anna-Kaisa Talvitie
viestintä, Kasvu Open
anna-kaisa.talvitie@kasvuopen.fi
040 715 69 24